16.4.2014

Koulu- ja estetreenejä



Kirjoittelen tässä postauksessa Divan viime viikkoisesta treenistä ja tämän päivän estetreeneistä. Ratsastuskuvat ovat siis viime viikon lauantailta, jälleen Sirkun ottamia. Tämän päivän estetreeneistä ei ole kuvia, mutta mukana oli siis Diva ja Olli. Pahoittelen jo etukäteen, kello on jo aika paljon, joten kirjoittaminen hieman takkuaa...


Ratsastimme lauantaina Divan puoliksi Sirkun kanssa. Sirkku meni ensin, joten sain alleni valmiiksi verrytellyn ponin. Olin aiemmin viikolla treenaillut pohkeenväistöä käynnissä sekä laukannostoja. Edellisenä päivänä eli tiistaina olin käynyt Divalla laukkamaaston kunnon kohotuksen merkeissä.


Poni oli yllättävän kiva ratsastaa ja kuunteli hyvin apuja. Kokeilin myös extempore raviväistöjä ensimmäistä kertaa ja WOW! Poni väisti molempiin suuntiin kuin vanha konkari.... Diva on kyllä supernopea oppimaan uusia asioita. Laukannostoihin olen kiinnittänyt erityistä huomiota ja ne nousevatkin jo nätisti pysähdyksestä. Ennen poni vain arpoi laukan, eikä varsinaisesti nostanut sitä...


Oikeastaan koko ratsastuksen ajan sain vain fiilistellä selässä, poni teki mitä halusin enkä ratsastanut ajallisesti kovinkaan pitkään. On niin palkitsevaa, kun huomaa kuinka Diva on kehittynyt lyhyessä ajassa niin valtavasti. Sen kunto on kohonnut ja se on saanut lihasta, jonka vuoksi muoto ja ratsastettavuuskin ovat parantuneet.


Tämän päivän estetreeneihin lähdettiin jo varhain aamulla. Olimme varanneet maneesin 9-10, joka on tälläiselle aamu-uniselle aika aikaseen... :D No, ainakin oli liikunnallinen päivänaloitus. Minä ratsastin Divalla ja Sanna lähti Ollilla matkaan.

Pääsimme pihasta n.50m kun vastaan tuli minibussi. Kun bussi oli kohdallamme, päätti poni hypätä ojan yli pellolle järkyttävällä loikalla. Pellolle laskeuduttuaan nappasi kuolaimesta kiinni ja yritti lähteä viemään laukassa (ja vähän matkaa siinä onnistuikin)...Jep, hyvin alkoi tämäkin reissu!


Loppumatka sujui ongelmitta ja saavuimme maneesiin hyvissä ajoin. Edellinen käyttäjä oli jättänyt meille esteet valmiiksi, joten säädimme ne sopivan korkuisiksi ja aloin verryttelemään Divaa. Diva tuntui verryttelyssä energiseltä ja ponista löytyikin aika kivaa keskiravia.
Hyppäsimme kavalettia, sarjaa ja yksittäistä pystyä sekä okseria. Hypyissä ei ollut suurempia ongelmia, pari ohimenoa kuskin virheiden vuoksi. Diva vaihtaa laukan esteen sekä puomin päällä täysin ongelmitta.


"Hyppäsin" myös Ollilla. Menimme pääty-ympyrällä yksittäistä kavalettia. Mutta menimme sitä suhteellisen hallitusti! Kertaakaan Olli ei protestuinut millään tavoin enkä kertaakaan joutunut pysäyttämään seinää päin! Kouluratsastuksessa Olli toimikin aika kivasti, oli kevyt kädelle ja kuunteli apuja, kävelikin välillä alkutunnista omatoimisesti.


Kotimatkalla meidät ohitti traileri ja muutama auto täysin ongelmitta. Sitten näimme, että risteystä kohden tulee rekka. Sanoinkin Sannalle "Älä nyt vaan sano, että tuo hirvitys kääntyy tännepäin..." Olin valmiina tulemaan selästä alas ja niinhän se rekka tulikin meitä vastaan. Hyppäsin selästä alas aika vauhdikkaasti. Jälleen juuri rekan kohdalla Diva hyppäsi pystyyn ja pomppi viereiselle pellolle 15 metrin verran ja minä tulin perässä kuin leppäkeihäs. Tämän jälkeen taas ei mitään ongelmaa ja kotiin päästiin.


Nyt on kello jo tosi paljon, joten tämä bloggaaja suuntaa peiton alle. Hyvää yötä kaikille lukijoille!

4 kommenttia :

  1. Ihania kuvia, tosi kiva postaus :)
    http://lotanhevoselamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Luuletko vaan, vai menetkö tosi usein ilman satulaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä noin kerran viikossa, en sen useemmin :)
      En pidä Ellin satulasta, jonka vuoksi menen sillä mieluusti koulua ilman satulaa.

      Poista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!