14.4.2014

The suomenhevonen



Huhhuh, viime viikko olikin yhtä hullunmyllyä. Kokoajan piti olla menossa jonnekkin suuntaan. Postattavaa siis olisi, kunhan olisi aikaa kirjoittaa..yritän tässä lähipäivien aikana kirjoittaa Divan koulutreeneistä ja Samun ratsastuksesta.

Mutta kuitenkin, viime keskiviikkona ratsastin siinä tuulisessä säässä myös Ollin. Kaikki kuvat (c) Sirkku.


Olli vaihtoi tarhaa tässä vähän aikaa sitten, se majailee nyt Divan ja Lillin kanssa. Alkuun Olli ja Elli kaipasivat toisiaan, mutta parin päivän päästä tottuivat tilanteeseen. Olli on ollut uudessa tarhassa jotenkin hyväntuulisempi. Se tulee aina portille ja katselee korvat hörössä tekemisiäni. Se osallistuu veden kantoon ja muihin hommiin. Keskiviikkona päätin ratsastaa Ollillakin ja toinen oli selvästi tyytyväinen kun otin sen tarhasta.


Päätin ratsastaa ilman satulaa, pelkillä suitsilla. Selkään päästessäni huomasin kuinka leveä Olli oli! Se oli levinnyt sään molemmilta puolilta ja jouduin oikeasti istumaan selässä...Myöskään kylkiluut eivät näy yhtään ja muutenkin se alkaa näyttää hyvinvoivalta hevoselta.


Kävelimme rennosti alkukäynnit ja nyt alkukäynnit alkavat olla itsestään selvyys. Olli kävelee rennosti monta kierrosta kenttää ympäri, vaikka vaihdan suuntaa välillä. Ohjat käteen otettuani, jatkamme käyntityöskentelyä. Sekin on jo edistystä! Tein Ollilla muutamat pohkeenväistöt aika varovasti. Yllätyksekseni Olli väisti nätisti, eikä protestoinut väistätäävää pohjetta muuten kuin päätään nostamalla. Sain molempiin suuntiin hyvät väistöt ja jätin siihen.


Ravissa ratsastus ei ollut mitenkään erikoista. Ei selvästi paras päivä, muttei huonoinkaan. Olli ei mennyt kovaa, se kuunteli hidastavia apuja, mutta jouduin tekemään töitä, jotta sain sen rennoksi. Sivuapuohjat olisivat auttaneet rentouden löytämiseksi, mutta ensi kerralla olen taas fiksumpi. Tulipahan tämäkin testattua. Lopuksi sain muutaman rennon ravipätkän ja jätin ratsastuksen siihen.


Lopuksi chillailimme hieman ja nautimme auringonpaisteesta. Sirkku sai mennä selkään loppukäyntien ajaksi. 



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!