6.2.2014

Edistystä Ellin kanssa

ratsastus 5.2.2014
Vaikka olinkin eilen vielä vähän kipeä, päätin silti nousta hevosen selkään. Paljon vaatteita päälle ja nenäliinoja taskuun, niillä pärjäsinkin oikein hyvin. Sirkku tuli ratsastamaan Divalla, joten samalla hän ystävällisesti kuvasi myös meidän ratsastelujamme. Omasta kunnostani johtuen en ratsastanut mitenkään rankasti, ja Ellilläkin oli ollut kevyempää takana rokotuksesta johtuen. Nuhakin sai kyytiä kun pääsi hepan selkään. Mikä kuvista on teidän suosikkinne?



Olen vuodenalusta ratsastanut Ellillä koulua kerran viikkon, viimeiset kaksi kertaa gramaanien kanssa. Elli on ollut välillä edestä epätasainen eikä hae ohjastuntumalle. Se myös saattaa tehdä ravuripäänheittoja tai vastaavia, jotka ovat ihan ymmärrettäviä, ravurihan se on. Gramaanit auttavat tasaisuuden ja ohjastuntuman hyväksymisessä. Itse ratsastan suhteellisen löysillä gramaaneilla, eli kun heppa myötää, painetta ei muodostu. Apuohjat ohjaavat hevosta tekemään oikein, ne eivät ole pakotuskeino.


Ellillä ei ole kouluratsastusta ihan järjettömästi menty, toukokuussa 2013 aloitimme kunnolla ratsastamaan ja se on siitä lähtien oppinut pohkeet, kääntymisen ja siirtymiset ajan kanssa. Tavoitteellista treenausta ei siis ole ollut. Sillä on kasvatettu lihaskuntoa ja kestävyyttä, jotka ovatkin nyt hyvällä mallilla. Nyt olen alkanut ratsastamaan Ellillä kerran viikossa koulua ja tarkoituksena saada heppa liikkumaan oikeinpäin kaikissa askellajeissa. Koska tämä kaikki on Ellille uutta, pidän harjoitukset yksinkertaisena, kiitän paljon hyvin tehdystä työstä ja kävelen pitkillä ohjilla usein välikäyntejä. Haluan, että E oppii uudet asiat positiivisuuden avulla. Kuvista näkeekin, että heppa liikkuu koko ajan korvat hörössä :)

Tämä on yksi lempparikuvistani

Elli on osoittautunut todella nopeaksi oppijaksi. Sillä on luontainen halu miellyttää ratsastajaansa ja se on perso kehuille. Käynnissä perusratsastusmuoto löytyy ja säilyy aika hyvin, ainoana ongelmana on välillä paikoittainen jumittelu. Ravi on tämän hevosen valttikortti, sieltä löytyy tosi hienoja pätkiä! Lämminveriseksi ravi on tahdikasta ja kun heppa kulkee koko kropan läpi, se on myös näyttävää. Laukassa olemme onnistuneet hakemaan paikoitellen nenää eteenalas ja laukassa on löytynyt jo vaihteet. Laukkaa saa siis jo vähän kasata tai lisätä, askeleita sieltä täältä Elli myös kantaa itseään oikeinpäin. Laukassa edetään rauhassa, koska se on vaikein askellaji. Kuitenkin ollaan menty huimasti eteenpäin näiden kolmen ratsastuskerran aikana.


Eilen ratsastin vähän aikaa gramaanien kanssa ja sen jälkeen otin ne pois. Alkuun Ellille ei oikein tiennyt miten olisi pitänyt reagoida ja se jumitti. Ensin hain kaasun ja jarrun kuntoon ja aloin sitten pohkeella työstämään ja sieltä löytyi taas se liitokavio. Ei ole ratsastajallekkaan helppoa ratsastaa harjoitusravia! Varsinkaan kun satulassa ei ole minkään sortin polvitukia, mutta vähän haastetta siis molemmille ;) Hevonen oppii kulkemaan oikeinpäin ja kuski istumaan harjoitusravissa. Täytyy kyllä sanoa, että Ollin ja Divan harjoitusravi on tähän verrattuna lastenleikkiä, vaikka nekään eivät ole mitenkään helppoja!


Ratsastin ilman gramaaneja askellajit läpi ja ilokseni huomasin, että tasaisuus säilyi myös ilman gramaaneja. Pidän ratsastuskerrat lyhyehköinä noin neljänkymmenen minuutin treeneinä, koska onhan tämä ravurille melkoinen kulttuurishokki. "Pieni" lämppäri on vaan niin kovakuntoinen, ettei tälläinen treeni tunnu missään, se on enemmänkin aivotyöskentelyä. Sirkku otti myös videopätkiä ja ne kokoan ensi postaukseen koosteeksi, nyt minulla ei ole aikaa siihen.


Koulutreenien jälkeen olen tehnyt aina jotain josta Elli tykkää. Joko hypännyt muutaman pikkuhypyn tai käynyt toisella pellolla laukkailemassa rennosti. Haluan lopettaa ratsastuskerrat johonkin hauskaan. Eilen otin muutaman hypyn ja täytyy kyllä todeta tuon kouluratsastuksen kannattavuus myös esteillä. Nyt E ylläpitää laukkaa paljon paremmin, eikä räpiköi esteelle. Jos askel ei sovi, pystyn lyhentämään laukkaa ja selvittämään tilanteen.


Elli on aivan true esteratsu mielestään ja sillä on aina yhtä ihana hypätä. Odotankin lauantaita innolla kun olemme koko porukka (lue: myös Ollin kanssa) lähdössä maneesille hyppäämään. Huomenna menen ratsastamaan ihan vieraalla ponilla, joten yritän tulla jossain välissä kiireiden keskellä postailemaan tänne teillekkin. Hyvää torstai iltaa kaikille ja onnea kaikille niille, jotka ovat minun tavoin kirjoittamassa äidinkieltä yo-kokeessa.


2 kommenttia :

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!