19.1.2014

Ravuri kouluratsuna

16.01.2014 Ellin ratsastus

Torstaina päätin uhmata -15 asteen pakkasta ja lähteä ratsastamaan Ellillä. Ellillä oli ollut kevyempi viikko alla, johon sisältyi paljon maastoilua. Pieni kurkistus kouluratsastuksen maailmaan ei siis ollut huono idea. Olisin itse pärjännyt michelin ukolle kerrospukeutumisessa!

Meillä ratsastetaan hepat myös pakkasilla. Tietysti alku- ja loppuveryttelyt pitää olla perusteellisemmat ja ratsastan aina hevosen ehdoilla. Lenkin jälkeen kuivatusloimi niskaan ja lämmintä melassivettä turvan eteen. Pakkasella voi mielestäni ratsastaa (ei kuitenkaan läpimäräksi), kunhan kuuntelee hevosta ja pitää järjen matkassa mukana.

Kaikki kuvat (c) Sirkku Sivo tai Suvi Sivo/Suvin kuvasivut
Kiitos molemmille kuvista! Kuvat eivät ole täss postauksessa aikajärjestyksessä!


Ellillä oli todella paljon energiaa alusta lähtien. Alkukäynneistä yritti jo tarvita ravia ja kun otin ohjat tuntumalle tarjottiin laukkaa. Ratsastin paljon ympyröitä ja taivuttelin E:tä. Käynnissä alkuun heppa oli tosi epätasainen edestä, se alkaa "fläpättää" alahuulella ja yritti paeta istunnan alta. Muutamien pysähdysten jälkeen Elli alkoi kuuntelemaan paremmin ja olla avuilla aika kivasti.


Ravi oli alkuun pientä ja tikittävää, heppasen ajatuksessa oli lähinnä laukka. Jatkoin edelleen ympyröiden ja siirtymisten tekemistä ja E parani hetki hetkeltä. Vaikka Elli on lämppäri, on sen harjoitusravi yllättävän isoa, joten minäkin jouduin vähän tekemään töitä. Varsinkin tuossa satulassa, jossa ei ole minkäänlaisia polvitukia.
Loppua kohden E tuntui jo tosi kivalta ratsastaa, se odotti ja oli pehmeä sekä tasainen edestä. Hyvä tamma!
Näppärät kuvaajat saivat kivoja kuvia Ellistä, itse jouduin välillä oikeen katsomaan menenkö oikealla hevosella, tamma ei näytä yhtään itseltään.



Vihdoin päästiin laukkaamaan ja Elli otti tuommoisen "vauhtihypyn" nostossa. Hassu heppa. Elli laukkasi oikein innoissaan laidunta ympäri. Olen alkanut pyytämään E:ltä kolmitahtista ja selkeää laukkaa. Tavoitteena olisi lihasten vahvistumisen myötä päästä joskus ratsastamaan Elli peräänantoon myös laukassa. Mutta tähän pisteeseen etenemme pikkuhiljaa, meillä ei ole kiire.


 Lopuksi menin vielä vähän ravia, ja wautsi! Elli tuntui tosi kivalta, kun oli laukan aikana saanut vähän päästellä turhia energioitaan pois. Tamma kuunteli tosi nätisti ja oli edestä tasainen. Hyvä fiilis jäi!

Ystäväni sai pitkän ratsastustaukonsa päätteeksi kävellä Ellillä loppukäynnit.


Tarkoituksenani on alkaa ratsastamaan Ellillä kerran viikossa kunnolla koulua. Lisäksi satunnaisesti esteitä, että saadaan tammalle hyvää monipuolista treeniä. Ehkä Ellillä voisi ensi kesänä käydä kenties pienet harjoituskilpailut?

2 kommenttia :

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!