23.1.2014

Nosta jalka yks-kaks!

sunnuntai 19.1.2014

Tn nyt Ollin osuus sunnuntaisista ratsasteluista, ensi postaus sisältää Divan ratsastuksen :)
Sunnuntaina päätin touhuilla taas pitkästä aikaa myös Ollin kanssa. Päätettiin aloittaa vähän maastakäsitelyllä ja muistella vanhoja temppuja ja opetella uusia! Olli on todella perso herkuille, joten sen saa nopeasti tekemään melkeimpä mitä vaan.
Varoitus, postaus on pitkä ja se sisältää paljon kuvia! Kaikki kuvat (c)Sirkku


Ensimmäiseksi harjoiteltiin  trukkilavan päällä olemista ja sen yli kävelemistä. Ensin O ei halunnut astua lavan päälle, mutta pian huomasikin, ettei se ole pelottavaa ja sen jälkeen pystyimme kävelemäänkin levyn ylitse. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus harjoitella niin, että O seisoisi kaikkilla neljällä jalalla lavan päällä.


Seuraavaksi harjoittelimme vähän samanlaista tehtävää, mutta renkaalla. Tarkoituksena opettaa O itse astumaan tuonne renkaan sisälle käskystä, nyt jouduin asettamaan etujalat renkaan sisälle. No, alku se on tämäkin!


Seuraavaksi pari kertaa vanha temppu, eli ylähuulen nosto. Kun nostan etusormeni ylös, O nostaa ylähuulensa ylös. Tämä temppu on yksi Ollin bravuureista ja se osaakin sen todella hienosti.


Sitten pieni jumppatuokio! Eli kumartaminen. Olli osaa tämänkin kohtalaisen hyvin, se niiaa polvistakin ja venyy yllättävän pitkälle. Voisin joskus yrittää kumartamista niin, että toinen polvi olisi maassa.


Ja sitten napsimme pari rakennekuvaa. Kyllä täytyy sanoa, että se alkaa näyttämään ihan kivalta, ainakin omaan silmääni.


Maastakäsittelyn jälkeen kamat päälle ja ratsastamaan! Menin taas laitumen päässä, isolla alueella. O käveli alkukäynnit rennon oloisena ja vaikutti ihan yhteistyöhaluiselta. Tein hetken käynnissä töitä, lähinnä voltteja ja suunnanmuutoksia. O ei painanut kädelle ja kuunteli istuntaa yllättävän hyvin.


Ravissa O oli alkuun ihan ok. Se ei ollut yhtä kevyt ratsastaa kuin viime kerralla, muttei ollut mikään hirvityskään. Tein ympyröitä, voltteja ja hain tasaista tempoa. Kuskilla oli hieman hankaluuksia aluksi harjoitusravissa, mutta sekin korjaantui kun muistin rentouttaa hartiat ja istumaan satulassa takapuolellani.




Olli hyppäsi ratsastuksen aikana kaksi kertaa pystyyn.
Ensimmäinen kerta olin kun puhelimeni soi. Pysäytin Ollin ja vastasin. Puhelimeen pyydettiin pikkusiskoani ja pyysin häntä tulemaan luoksemme. Annoin puhelimeni siskolleni, otin ohjat käteen ja O hyppäsi pystyyn. Se ottaa nyt todella herkästi nokkiinsa paikalla seisomisesta.
Toinen kerta olin kun laukan jälkeen pysäytin korjaamaan takkiani. Korjasin takin asentoa paremmaksi, otin taas ohjat tuntumalle ja samnatien O hyppäsi pystyyn.


Itse pystyynhyppimiset eivät tunnu enää miltään. Olen jo tottunut niihin... Tapa vaan on todella rasittava ja sitä on vaikea kitkeä pois. Ja tietysti ratsastus keskeytyy aina kun heppa hyppää pystyyn. Nyt aletaan taas harjoittelamaan paikalla seisomista! 


Välikohtauksista huolimatta Olli oli aika kiva ratsastaa ravissa. Muoto on parantunut ja O on  paljon tasaisempi edestä. Se ei ravissa paina kädelle, vaan rehellisesti kantaa itsensä! Tämän fiiliksen kun saisi vielä kodin ulkopuolella joku päivä... Arvatkaa vaan harmittaako välillä.


Laukassa Olli intoili ja kun pidätin istunnalla, alkoi kädelle painaminen. Miljoonan puolipidätteen jälkeen sain molempiin suuntiin ok pätkät. Vaikka O painoi kädelle, se ei lähtenyt viemään ja sain sen laukasta nopeasti alas. Jotain edistystä sentään jarrujenkin suhteen on siis tapahtunut!


Laukkojen jälkeen työskentelin vielä hetken ravissa. O tekee paljon mielummin nykyään töitä. Pohkeella ei saa ratsastaa vieläkään, jos pohje hipaiseekin kylkeä niin häntä viuhahtaa samantien protestin merkiksi. Kun jalan pitää tasaisen ja vakaana, on heppakin tyytyväinen. Korvat ovat välillä myös hörössä ja ilme on paljon levollisempi.


Lopuksi talutin loppukäynnit vielä maastakäsin ja lopettelimme. Tunnin verran puuhastelimme heppasen kanssa ja jäi ihan positiivinen fiilis ratsastuksista, vaikka O hyppäsikin pystyyn.


Ensi postauksessa siis Divan ratsastuksesta!

4 kommenttia :

  1. Heippa! Mietin vain, että miten pystyt ratsastamaan väistöjä ja ylipäätänsä taivuttaa Ollin ympyröille, volteille, kokoamaan jos et voi laittaa pohjetta kiinni hevoseen? Juokseeko se mitä tahtia tykkää ns. läpi käsien vain, niinkuin useasti sanot sen olevat raskas kädelle. Miten voi ratsastaa ilman pohje apua, sitä vaan mietin.. hankala ongelma ja miksi hevonen reagoi noin? Koskeeko sitä johonkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan ihan oman postauksen muodossa kysymyksiisi! :)

      Poista
  2. pohjetta ei tarvitse oikeasti käyttää tälläisellä hevosella välttämättä, reisi puristus ohjien oikea oppinen käyttö antaa myös hevoselle tarvittavan käskyn noille kysymille asioille. jossa et todella käytä pohjetta ollenkaan. oma putteni on myös herkkä protestoi herkästi asioille. meillä saadaan apu sivuohjista jotka on satulassa kiinni. ratsastan ihan kevyellä ohjalla ja hevonen menee varmemmin myös alla käskyt toimii reisipuristuksilla ilman pohkkeen käyttöä.

    VastaaPoista
  3. https://www.youtube.com/watch?v=dR-I8pfgLFw
    tässä malli ohjista.

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!