10.1.2014

Millainen Divasta on kuoriutunut?

pientä tilannepäivitystä Divasta

Hengissä ollaan, vaikka blogin puolella onkin ollut hiljaiseloa. Ja tulee olemaan vielä hetken aikaa, nyt on niin paljon kiireitä että huhuh! Koulu vie aikaa, ylppärit alkavat kuukauden päästä (jaiks!) ja muutenkin menoa on ihan riittävästi. Sillon kun olisi aikaa istua koneella ja päivittää blogia, teen yleensä jotain muuta tai käyn nukkumaan.Olen menossa lauantaina katsomaan Sennin yhtä pentua! En ole nähnyt niitä sitten elokuun, oivoi, odotan huomista! :)

Mutta siis, Diva on ollut meillä nyt reilu pari kuukautta ja ajattelin kirjoittaa siitä nyt vähän kattavammin kun olemme tutustuneet.

"Kyllä, olen täysin normaali!"

Divalla on aika mielenkiintoinen luonne. Se on sosiaalinen, hellyyden kipeä sekä iloinen. Kun haen sitä tarhasta, se tulee portille vastaan ja lähtee innokkaana töihin. Nyt korviin ja päähän saa koskea ilman ongelmia ja kaviotkin saa putsattua. Selkään voi laittaa nätisti loimen tai satulan ilman, että poni häviää sen alta tai alkaa tärisemään. Eli poni alkaa luottamaan ihmiseen aina vain enemmän. Olemme totuttaneet sitä myös muovipusseihin ja kaikkeen sen mielestä pelottavaan.
Kaksi kertaa se on hajottanut käytävän narun, saadessaan vetopaniikit. Toisella kertaa se sai paniikit ilman näkyvää syytä. Kengityksessä poni täytyi rauhoittaa. Muuten ongelmia ei ole ollut ja uskon, että Diva tasaantuu vielä ajan myötä.
Diva on erittäin utelias, vaikka sitä selvästi pelottaisi ja jännittäisi, menee se silti pelottavan asian luo ja katsomaan sitä tarkemmin. Ja jos se ei olekaan niin pelottava, pitää sitä tietysti maistaa.

Diva luo ympärilleen pelottavissa tilanteissa tietynlaisen kuplan. Varsinkin alussa se vetäytyi omaan maailmansa ja sen saaminen sieltä pois oli hieman haastavaa. Kuitenkin tämän jälkeen se on taas normaali iloinen itsensä.
Divasta on kuoriutunut paljon iloisempi poni ja sen oma persoonallisuus alkaa tulla esille yhä enemmän. Ja kyllä, tuo poni on minun mieleeni!


Diva seisoo todella hienosti paikallaan selkäännoustessa ja pystyn hyppäämään selkään ilman satulaa. Poni seisoo kuin tatti vesisateessa :D
Ratsastettaessa pieni ponimaisuus on alkanut puskea läpi. Diva kokeilee uusia ratsastajia, ei kuitenkaan ole heittänyt paria pukkia pahempaa, lähinnä vänkäilee tai yrittää punkea apuja vastaan. Kuitenkin, muutaman muistutuksen ja päättäväisen ratsastuksen avulla D alkaa kuuntelemaan tosi nätisti eikä kyseenalaista apuja.
Olemme käyneet myös ahkerasti maastoilemassa. Yllätyksekseni Diva on maastossa aika varma (ei tee tyhmyyksiä ilman selvää syytä) ja jarrut löytyy. Alkuun poni ei osannut oikeen päästellä maastossa ja oli ihan hukassa jalkojensa kanssa kun pyysin sitä menemään kovempaa. Nyt tämäkin asia on opittu, kuitenkin niin että jarrut löytyy. Diva oppii muutenkin todella nopeasti uusia asioita ja se pyrkii miellyttämään ratsastajaansa.
Uskon, että tästä ponista kuoriutuu kiva kilpaponi tulevaisuudessa.


Mitä muuta Divasta?
Se on todella perso melassivedelle! No, kukapa meidän hevosista ei olisi? :D
Aivan ihana poni!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!