27.8.2013

Koulukilpailut 18.8.2013

hieno Nannu!


Kisoista on jo hetken aikaa ja tämän postauksen kirjoittaminen vähän venyi, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kuvat (c) Alex Muurinen ja video (c) Penina Peltonen.


 Eli siis tuolloin sunnuntaina olin Pyyrylässä koulukilpailuissa, luokkana Aikuisohjelma 2000. Ratsunani toimi Nanna poni!
Sain nukuttua edellisenä yönä noin 4h, lievää kisajännitystäkö havaittavissa?

Tämä oli 5.kerta kun ratsastin ylipäätänsä Nannalla, ensimmäiset yhteiset kisat, minun ensimmäinen virallinen koulukilpailu ja ensimmäinen kouluohjelma jossa on laukkaosio. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta 50% eli läpipääsyä lähdettiin hakemaan.


Nanna meni kaksi kertaa kyseisen ohjelman, jonka vuoksi se oli jo lämmitelty valmiiksi. Veryttelyn pidin lyhyenä, paljon aktiivisia ja nopeita siirtymisiä. Olin lähtöjärjestyksessä 15/16, joten kerkesin nähdä pari alkupäässä olevaa rataa.
Jännitän kilpailuissa, olipa ne este- tai koulukilpailut ja odotinkin omaa vuoroani ponin selässä kaksinkerroin käpertyneenä :D Lupasin ponille paljon omenoita ja nameja, jos se menisi nätisti. Nannan edellinen suoritus ei mennyt ihan nappiin, jonka vuoksi itselleni meinasi iskeä pieni epätoivon tunne.

Sitten se tuli, meidän lähtövuoromme. Tässä kohtaa oma jännitykseni häviää ja keskityn ainoastaan rataan. Ennen tuomarin lähtömerkkiä otin vielä yhden laukannoston ja aktivoin ponia siirtymisillä. Siirtymiset varsinkin alaspäin toimivat mainiosti!


Viimeiset hengenvedot, tekohymy naamalle ja kohti pituushalkaisijaa ja radan alkua. Erittäin ruma pysähdys ponin kompuroidesa pysähdykseen, great! Rata alkoikin siis erittäin hyvin...meinasin jo tässä kohtaa heittää pyyhkeen kehään! Huonosta alusta huolimatta jatkoimme ja loppua kohden rata menikin paremmin.


Raviosuus meni ihan hyvin, Nanna jopa lisäsi ihan minimaallisesti ensimmäisissä ravilisäyksissä. Toinen ravilisäys ei ollutkaan niin näyttävä, mutta aina ei voi mennä kuin elokuvissa. Mitään suurempaa rikettä ei tullut, joten seuraavana odotti laukka.
Treeneissä oikea laukannosto tuotti meille ongelmia, joko nosto oli puoli kierrosta myöhässä tai sitä ei tullut lainkaan tai sitten nousi vastalaukka. Mutta mitä tekikään Nanna, hyvän nätin noston avuistani, wuhuu! Toinen laukka nousi myös, hieman liian aikaisin, mutta nousi kumminkin. Yksi pieni rike raville, argh! Olisi pitänyt ratsastaa aktiivisemmin eteen. Laukasta raville ja lopputervehdykseen. Siinä se oli, rata oli ohitse.


Pisteitä tuli loppujen lopuksi 127, elikkäs 60,5%. Tavoite saavutettu ja radasta jäi hyvä fiilis. Huonoin numero oli 4 ja lopputervehdyksestä saimme 7,5. "Ratsastajan istunta, asento ja pujenkäyttö"= 7- siisti, josta olin tosi mielissäni :) Ensi kerralla pitää muistaa taivuttaa enemmän ja tehdä isompia ympyröitä!


Joten, tavoite suoritettu! Nanna sai paljon herkkuja ja omenia ;) Eikä se niin kamala ollutkaan vaikka minua vähän asiasta peloteltiikin :D Nanna on hurjan suloinen pieni poniini. Kiitos jälleen kerran Peninalle, periaatteeni "kerran vuodessa kouluradoille"- toteutui.




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!