En uskonut tämän päivän koittavan

 luovuin esteratsastuksesta Ollin kanssa.

Kiitos viime postaukseen tulleista kommenteista, olette olleet kivan aktiivisia! :) Pienikin kommentti piristää kummasti. Kun 70 lukijaa on  täynnä, julkaisen videon, johon olen koonnut kesän ajalta julkaisematonta materiaalia.

Mutta takaisin otsikkoon. Eli siis ajatuksenani oli lisätä esteitä Ollin viikko-ohjelmaan, jos sillä hyppää vain harvoin, niin se innostuu esteistä paljon enemmän, kuin säännöllisestä hyppäämisestä. Olen siis suunnitellut Ollille oman viikko-ohjelman, jotta harjoittelu olisi tavoitteellisempaa ja pysyisi monipuolisena. Tänään paperissa luki: esteitä/puomeja.

Kaikki kuvat ottanut (c) Helmi, kiitos!

Olli oli alussa normaaliin tapaansa vauhdikas. Alkuun hyppäsin ihan pientä estettä pari kertaa peräkkäin ja ennen estettä laitoin käden harjaan ja annoin ponin selvittää mistä se ponnistaa. Este oli noin 40cm ja siitä pääsee yli vaikka takaperin, joten hyviä hyppyjä tuli. Itse katsoin kuvista, että oma esteistuntani on parantunut, eli siis jotain positiivista tästäkin päivästä.

Ollille ongelma esteillä on oikea laukka, se ei millään suostu nostamaan sitä kun kuumuu. Menisi vaan vasenta, ja jos yritän korjata sitä, jää O pomppimaan paikoilleen tai puolestaan pukittaa. Pukit eivät sinänsä haittaa, ne eivät tunnu selkään juuri ollenkaan. Tälläisessä tilanteessa, se hyppäsi tänään pystyyn kaksi kertaa peräkkäin.

Tällä kertaa Olli oli vähän nopeampi, yleensä tunnen kun se hyppää pystyyn ja pystyn laittamaan kädet niskaan ja estämään hyppimisen, nyt myöhästyin, joten ei auttanut muu kuin pitää kiinni.

Otin vielä molemmista suunnista hyvät hypyt alle ja lähdimme koulukentälle. Hyppään siis niityllä, ja koulua menen pellolle aidatulle "kentälle". En voinut jättää ratsastusta tuollaiseen, hevonen ei kuunnellut pidätteitäni ja muutenkin, en vain yksinkertaisesti voi jättää suoritusta tuollaiseksi.

 Kentälle päästyäni pidensin jalustimet ja aloin työskentelemään. *Pam* kuin taikaiskusta alleni tuli täysin eri hevonen. Tein ravissa avotaivutuksia ja väistöjä, eivätkä ne ole vielä olleet noin hyviä. Olli reagoi väistättävään pohkeeseen paremmin kuin ennen ja meni tosi hyviä pätkiä.
 Molemmat laukat nousivat ongelmitta, myös oikea. Laukka pysyi kontrollissa ja laukasta alas siirtyminen nätisti. Olli käveli loppukäynnitkin, seuraten minua kuin koira.

Joten tein päätöksen, en hyppää Ollilla enää. Tai pidän ainakin pitkän tauon sen kanssa. En halua sille huonoja kokemuksia, tai että oikeasti joku kerta käy jotain. Tähän asti selvitty hengissä ja haluan sen myös säilyvän niin. Ja jos haluan hypätä, voin tehdä sen Ellin kanssa.

Ollilla riittää liikettä koulupuolelle, ainakin sille tasolle missä itse olen. Se toimii kouluratsastuksessa paljon paremmin ja rennommin kuin missään muussa. Jos haluan Ollin jumppaavan esteillä, se voi tehdä sen myös irtojuoksutuksessakin, paljon turvallisemmassa muodossa kuin ratsain.

Minä, viime vuonna vielä vannoutunut esteratsastaja luovun rakastamastani lajista. Kyllä! Uskokaa tai älkää, minäkin heitän pyyhkeen kehään jossain vaiheessa.
 Ja pahoin pelkään, että olen alkanut nauttimaan kouluratsastuksesta. Mielestäni on hienoa saada hevonen toimimaan mahdollisimman pienillä avuilla sekä istunnalla. Suunnittelin jo ensi kaudella pääseväni Ollilla johonkin kisoihin, kunhan saadaan homma ensin kuntoon.

Toivottavasti tästä postauksesta sai edes jotain selvää, kello on jo aika paljon ja olen väsynyt.

Mutta siis lyhyesti:

Nyt se on virallista, minusta tuli kouluratsastaja ja Ollista kouluhevonen.