24.6.2013

jos oppisi vaikka ratsastamaan?

ääh, nyt kiuukuttaa oma ratsastus!
sekä paljon asiaa.

Juhannus tuli ja meni, omani meni aika vauhdikkaissa tunnelmissa, sillä pääsin ensimmäistä kertaa ikinä vesihiihtämään. On aika mielenkiintoinen laji :D
Eilen ratsastin Ollilla ja Sirkku tuli taas kuvaamaan. Päätin kokeilla ratsastaa ilman gramaaneja, käytän niitä vain kun on "pakko", en halua ratsastaa niillä jatkuvasti.

Olli ei alkuun keskittynyt yhtään, se sähläsi ja häsläsi ötököiden takia. Sirkku haki tallista ötökkämyrkkyä ja se onneksi helpotti Ollin oloa. Käynnissä O tarjosi silti sipsutusravia ja jouduin tekemään aika paljon töitä, jotta sain se kuulolle.



Ensin O oli ravissa aivan kauhea, mikään apu ei mennyt läpi ja lisäksi nyittiin ohjia ja yritettiin viedä. Ei käy! Juoksutin ylimääräiset energiat pois ja sen jälkeen takaisin selkään ja nyt vaadin ponia kuulolle. Pikkuhiljaa Olli alkoikin parantua ja loppujen lopuksi meni tosi kivoja pätkiä :) Ja korvat olivat taas monessa kuvassa eteenpäin.









Oikean laukan nosto on nyt meidän pieni kompastuskivemme. Siinä Olli vetää todella helposti herneen nenään ja hyppää pystyyn, niinkuin kävi tänäänkin. Nyt pienenä lisämausteena O kääntää päätään hypätessään, joka on sieltä ja poikittain. Ja vaikka alimmassa kuvassa näyttää siltä, en meinannut tippua :D




tulisiko tästä uusi trendi ratsastaa? mikähän muoto tämä olisi? :D 

Loppujenlopuksi laukatkin onnistuivat ihan hyvin, vasen menee paljon mallikkaammin. Otimme vielä laukkaa oikeaan suuntaan niin, että Sirkku juoksutti meitä ja se meni ilman minkäänlaisia pomppimisia.

Itseäni kiukuttaa nyt todella paljon oma etukenoni. Tiedostan sen, mutta se vaan on ja pysyy. Ensi kerralla Sirkku saa huutaa minulle että nojaa taakse! Nyt lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja opetella tuosta etunojasta eroon.


Sennillä on nyt 5 pentua, joista 3 on poikia ja 2 tyttöjä :)  Senni hoitaa pentujaan hyvin ja maitoa riittää, hyvä emo siis. Onneksi meillä on "pennunvahtivuorot", että pääsen itse nukkumaan ja ratsastamaankin.


Tänään lähdimme Sannan kanssa pitkästä aikaan maastoon. Sanna meni Ellillä ja itse menin Ollilla. O käveli alkumatkan Ellin edellä ja meni tosi nätisti. Metsässä menee tietty polku, jota pitkin pääsemme mahtaviin maastoihin, Olli kulki polkua pitkin innokkaana, korvat hörössä. Metsästä päästiin metsätielle ja ravailimme itikoita karkuun. Ja voi sitä tunnetta kun O liikkuu hitaassa, hyvässä tempossa eteenpäin. Täysin kevyt kädelle ja kuuntelee apujani.
Paljon se näköjään tekee kun oppii itse ratsastamaan. Kiinnitin huomiota asentooni ja ratsastin mielestäni "takakenossa", vaikka tosiasiassa olen silloin suorassa. 
Ravasimme varmaan yli 2km ja koko ajan Olli tuntui älyttömän hyvältä, menimme niin hiljaa ettei Elli pystynyt ravaamaan mukana, vaan joutui aina välillä kävelemään ja ottamaan sitten ravilla kiinni.
Kävimme kiipeilemässä metsässä, joten takapää pääsi treeniin. Takaisin päin ravasimme varmaan 3km verran ja taas meni älyttömän hyvin.
Ja mikä suurin yllätys oli, Olli käveli loppukäynnit kotiin.! Jes!

Täytyy sanoa että tämänpäiväiseen olen erittäin tyytyväinen, on mulla vaan hieno suomenhevonen :)
Ja sekin auttaa aika paljon asiaa kun opin itse ratsastamaan. Etunojassa lähden O:n kaahotukseen mukaan, mutta kun istun suorassa, saan vatsalihakseni käyttöön ja himmailemaan menoa. Yllättävää, suoristin itseni niin hevonenkin suoristui, O on vino oikealle, mutta suoristui huomattavasti kun korjasin omaa asentoani. Eli nyt kun saan taas itseäni ruotuun, ponikin alkaa toimimaan.

Ollin tämän viikon viikko-ohjelma näyttää tämmöiseltä:
maanantai- pitkä maasto
tiistai-maasto
keskiviikko-maasto tai koulua
torstai-koulua
perjantaina-kouluvalmennus
lauantaina-kevyttä liikuntaa/rauhallinen maasto
sunnuntaina-juoksutus
Miltä Olli teistä näyttää nyt? 

4 kommenttia :

  1. Tuliko se mun lähettämä banneri perille?:)

    VastaaPoista
  2. No huhhu, ei hepalla yhtää vapaata ;oo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevyt liikunta/rauhallinen maasto on sille palautava päivä, Ollille ei sovi nämä täysin vapaat päivät kovinkaan hyvin. Silloin tällöin se on ok. Ja voi olla että tähän suunnitelmaan tulee muutoksia ja vapaapäiviä saattaa tulla.

      Poista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!