15.5.2013

Kesä!

Nyt se kesä sitten tuli, ihanan lämmin aurinko ja ruoho alkaa kasvamaan. Sen näkee jo poneistakin, ne katsovat laitumelle ruohonkiilto silmissään ja ovat jokaisella ruohotupolla kun selkäsi kännät.

Nyt omat ratsastelut ovat vähän olleet niin ja näin. Ollin toinen suupieli on jälleen auennut, juuri kun saatiin se toinen kuntoon. Muuten ihan kiva, mutta O painaa kädelle niin paljon että omat käsivoimat ei kyllä riitä. No nyt ollaan juoksuteltu ja paranneltu suupieltä.

Olen ihan luvattoman paljon ollut tallilla, kärsiä ovat saaneet perheeni, ystäväni ja etenkin koulu. Inspiraatio on vaan vähän lopussa koulun suhteen, onneksi kesäloma alkaa ihan pian! Jos saisin, viettäisin tallilla paljon mielummin aikaani kun sisällä lukemassa jotain matematiikkaa...pöh.

Olemme tekemässä Ollille kuolainhankintoja, toivon todella, että uusien kuolaimien myötä myös jarrut löytyisivät helpommin. Jospa kesää myöten löytyisi uusi inspiraatio ratsastukseen Ollinkin kanssa. Haluaisin kovasti kehittyä ratsastajana, päästä kouluradoille ja hyppäämään. Mutta tosiasia on, että Olli tarvitsee aikaa ja malttia. No, ehkä joskus.
Eki lähtee huomenna uuteen kotiinsa, se sai hyvän uuden kodin harrasteheppana :)

Päivittelin sivulehtiä tuolla ylhäällä!

Viikonloppuna mahdollisesti Sirkku tulee käymään, joten voin saada uutta materiaalia :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!