Elämän pieniä iloja

kun oppii arvostamaan pieniä onnistumisia

Maanantaina juoksutimme molemmat hevoset, sekä Ollin että Ellin. Olli käveli liinassa heti alkuunsa ja me ihmeteltiin heti Sannan kanssa "apua! se on varmasti kipeä jostain kun se kävelee!" Tutkimme jalat, tunnustelimme ja etsimme pientäkin mahdollista vikaa siitä hevosesta, mutta mitään ei löytynyt. Lopulta Sanna totesi "siitä voi tulla vielä normaali hevonen". Eli mitään vikaa ei ollut, mutta tuo hevonen alkaa normalisoitumaan?! Näin jälkikäteen tuntuu hassulta, hevonen käyttäytyy normaalin hevosen tavoin ja me etsimme siitä vikoja :D


Eilen Sanna juoksutti ja ratsasti Ollilla. Olli on ollut alkuviikosta tosi jäykkä, jonka vuoksi juoksutamme alkuun että vetryy. Vasemmassa kierroksessa Olli kaatui sisälle ja puski lapa edellä menemään. Hyppäsin itse selkään ja yritin selästä käsin suoristaa ja taivuttaa Ollia, mutta siitä ei tullut kertakaikkiaan mitään. Totesinkin, että tästä ei tule mitään ja tulin selästä alas, turhaa alkaa tappelemaan.

Aitasin samalla myös niityn, nyt voi vähän turvallisemminkin ratsastaa Ollillakin, jos se lähtee viemään, se pysyy edes niityllä. "Aidasta" on myös hyötyä, muuten kun tulee ratsastettua tosi paljon ympyrällä, joten kulmien ja suoraan ratsastaminen jää vähemmälle. Aitaa voi myös käyttää avuksi Ollin pysäyttämiseen tai vaikka väistöjen tekemiseen.

Sanna juoksutti vieläkin Ollia ja pyytää minua luokseen. Olli oli laskenut päänsä alas ja venytti koko ylälinjaansa. Siis mitä, hevonen venytti eteen-alas! Se myös taipui rehellisesti sisälle ja liikkui tosi rennosti. Hyppäsin uudestaan selkään ja vitsit miltä hevonen tuntuu kun se käyttää rehellisesti koko selkäänsä! Ja mikä fiilis tuli, hevosta on kohta ratsastettu vuosi ja se laski päänsä ensimmäistä kertaa alas rehellisesti ja rentoutui. Sannakin sanoja lainaten "on meilläkin pienet ilot!". Olen kyllä niin ylpeä tuosta ponista, siitä tulee vielä joku päivä hevonen :)

Olli on kyllä opettanut, että pienistäkin asioista pitää iloita. Jo se, että hevonen kävelee tai venyttää eteen-alas, on leveän hymyn arvoinen juttu!

Elliä liikutti eilen pikkusiskoni ja yksi pienempi ihminen. Elli toimi talutusratsuna aivan loistavasti :) Siskoni ratsasti itseänäisesti ravia niittyä ympäri ja kuinka kiltisti Elli köpsyttelee eteenpäin. Se kääntyy, pysähtyy ja tekee mitä ratsastaja haluaa.
Sain taas jostain loistavan idea ja päätin kokeilla osaako Elli laukata ratsastaja selässä. Sitä on laukkuutettu liinassa, se laukkaa molempiin suuntiin aika hyvää laukkaa. Laukka ei ole nelitahtista, mutta siitä saa pienellä työstämisellä aika kivan.
Hyppäsin siis selkään ja kokeillaan. Kokeilin ensin vasenta laukkaa ja ei elämä, heppa nosti sen samantien ja jatkoi pari kierrosta korvat tötteröllä. Oikean laukan nosto oli hieman hitaampi, mutta se nousi kumminkin ja jatkui taas monta kierrosta. Voiko olla ylpeämpi 5-vuotiaasta kilparavurista? :D Samantien molemmat laukat puhtaasti, ilman ristilaukkaa tai muuta sähellystä.

Molemmat kuvat (c) Sari

Näin yhteenvetona voin todeta, että kyllä, olen todella ylpeä noista kahdesta hevosesta!