30.12.2012

70. Valmennus 28.12.2012


Olin Ollin kanssa lähitallilla valmennuksessa, valmentaja toimi Penina, kiitokset hänelle. Olen jo pitkään halunnut taas valvovan silmän alle, mutta aikataulut ja rahatilanne ei sitä ole suosinut, mutta onneksi vihdoin pääsin :). Tuli kyllä tarpeeseen. Välillä kun tuntuu, että Ollin kanssa loppuu vaan usko kesken.

Valmennus pidettiin lähitallin maneesissa, kun meillä ei ole kuin peltoja joilla ratsastaa. Saa hyvät alku- ja loppukäynnit kun kävelee noin 20 minuuttia maneesille.

Löysin omat saappaanvarteni komerosta ja päätin laittaa ne jalkaan, ne ovat aavistuksen pitkät jaloilleni, mutta koulussa ne menevät. Esteillä ne painavat liikaa polvitaipeeseen. Sirkku pääsi kuvaamaan menoamme, joten nyt luvassa on myös kuvia sekä videopätkä.

Teimme perusharjoituksia, ympyröitä, voltteja sekä hidastuksia, täytyy saada ensin perusasiat kuntoon ennen hienoja temppuja :D Ja heti aluksi jalustimia 3 reikää pidemmiksi...olen tottunut menemään lyhyillä jalustimilla. No ei auttanut kuin ratsastaa, etukeno hävisi, käsien heiluminen tasottui, mutta jalka siirtyi liian eteen. Aina pitää olla jotain treenattavaa.

Olli alussa protestoi vähän pukittelulla, kun ei huvittanut tehdä töitä, mutta jos on energiaa tehdä tyhmyyksiä niin on myös energiaa tehdä töitä! Ollin pukit ovat, no, aika säälittäviä. Jos se pukittaa jään vaan seisomaan jalustimille, se ei yritä heittää selästään, vaan protestoi.




Jatkoimme työtekoa ja pukittaminen ja muu temppuilu loppui kuin seinään. Teimme kahdeksikkoa, jonka keskellä piti aina hidastaa vauhtia ja vau! Olli hidasti selvästi vauhtiaan. Alkoi löytymään se rentous ja Olli vähän hellitti virkkuukoukku muotoaan. 






Kaikki kuvat ovat näköjään samaan suuntaan, mutta ei voi mitään.
Videosta näette hyviä hetkiä, sekä niitä huonoja. Videolta näkyy myös erittäin ruma käyntisiirtymisemme :D
No tässä ollaan tällä hetkellä ja tästä on suunta vain ylöspäin! Kyllä meistä vielä joskus tulee ratsukko.


Valmennuksesta jäi positiivinen mieli ja alkoi usko taas löytymään tuon hevosen kanssa :D


2 kommenttia :

  1. Video ja kuvat oli kivoja. Tykkään :)

    VastaaPoista
  2. Ei varmaan mikään ihme jos virkkuukoukkussa kulkee kun on tuon verran rautaa suussa ja noin korkea ja epätasainen käsi jota vielä käytetään rumasti.

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!