19.12.2012

66. Elämäni eläimet part 1

Sain pari toivetta jotka aion toteuttaa seuraavissa postauksissa, eli kerron muista eläimistäni vähän tarkemmin.
Eli yksi postaus sisältää yhden eläimeni/eläimiä, riippuu kuinka tärkeitä ne ovat minulle.
-------------

Asun maatilalla, ja kyllä meillä on ollut jos minkälaista nelijalkaista otusta. Eli kerron minun elinaikani (17-vuotta) olleet elukat.

Meillä on ollut lehmiä koko pienen elämäni ajan, niistä luovuimme kun täytin 7-vuotta. Kasvoin lehmien ympärillä, joten en pelkää isoja eläimiä ja olen tottunut niihin. Muistan vieläkin lehmiemme nimet ja niiden järjestyksen pöydän ympärillä...

Koiria on kerääntynyt aika monta kappaletta, yhteensä 10 kappaletta ja kissoja varmaan tuplasti enemmän. Olen omistanut myös kanin ja nyt on viisi hevosta pihassa, vaikken niitä itse omistakkaan.

Eli siis nelijalkaisia ystäviä on kerääntynyt jo tähän mennessä jo aika monta ja nyt kerron tärkeimmistä vähän enemmän!

-------------

Kuolleista eläimistä ehdottomasti tärkein on ollut koira nimeltä Hessu.
Hessun oikea nimi on Rival Attraction's Harem Hero ja roru berninpaimenkoira.
Hessu tuli meille kun oli 3 vuotias ja eli 13 vuotta. Eli siis koko sen ajan kun muistan elämästäni jotain. Hessun poismeno oli todella surullinen asia ja siitä yli pääsy kesti vähän aikaa. Mutta onneksi on muistot!
Hessu oli luonteeltaan maailman kiltein, koskaan ei murissut tai ollut vihainen, tälläisen koiran ottaisin koska tahansa uudestaan. Kylään mennessäkin piti ottaa Hessu mukaan, muuten ei kuulemma ollut tulemista :D Hessu oli myös tunnettu tällä kylällämme ja kaikki kyllä tunnistivat kenen koira kyseessä on. Tämän koiran muistan kyllä loppuelämäni.



Tässä vielä muistovideo Hessusta.



Mitäs tykkäsitte, jatkanko tälläisiä postauksia?

Rakas <3



1 kommentti :

  1. Olis kiva saada just enemmän videoita ja ihan voisit videoilla esitellä vaikka hevoset yksitellen videoilla mitä teillä on :)

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!