Muutama sana nykytilanteesta

Pitkään on jo pitänyt blogiin jotain kirjoitella, mutta en ole löytänyt inspiraatiota. Monta postausta olen jo aloittanut, mutta ne ovat jääneet luonnoksiin. Tämänkään postauksen kirjoitus ei suju kovin luontevasti, mutta yritän silti. Tuntuu kuin en löytäisi oikeita sanoja kuvaamaan tätä tilaa missä nyt elän.

Oma ratsastus historiani on hyvin pitkä. Aloitin ratsastamisen 7-vuotiaana, sen jälkeen ratsastin säännöllisen epäsäännöllisesti noin 13-vuotiaaksi. Tämän jälkeen ratsastus on ollut ykköslajini ja kuulunut elämääni olennaisesti. Olen ratsastanut pelkästään Sannan hevosilla 5 vuoden ajan. Viimeisen neljän vuoden aikana ratsastukseni on ollut aktiivista, varsinkin viimeiset kaksi talvea johtuen omasta tallista. Ratsastettavia oli melkein joka päivä yhdestä neljään, valmennuksia ja satunnaisia kisoja. Ja siihen lisäksi päivittäiset tallityöt. Hevoset ovat osa elämääni ja tuolloin ne olivat melkein koko eämäni. Vietin enemmän aikaa tallilla kuin kotona.

Nyt, Divan lähtemisen jälkeen, olen ottanut aikaa itselleni. Olen miettinyt mitä ratsastus minulle merkitsee ja mitä se on ennen merkinnyt. Diva vei suuren palan pois minusta, joten siitä toipuminen vie hetken aikaa. Olen ratsastanut lähinnä fiiliksen mukaan ja sillonkin rennosti. Pitkästä aikaa olen maastoillut ja ratsastanut ilman mitään tavoitteita. Mitä minä haluan tältä harrastukselta? Siihen en ole löytänyt vielä täydellistä vastausta.

Mitä sitten olen tehnyt kun en ole ratsastanut?  Olen tavannut ystäviäni ja viettänyt heidän kanssaan aikaa. Olen panostanut paljon toiseen harrastukseeni, eli tanssimiseen. Pystyisin kirjoittamaan tanssimisesta kokonaisen postauksen, koska se on henkireikäni tällä hetkellä. Olen löytänyt tanssiessa uuden puolen itsestäni. Koirani ovat saaneet myös huomiota osakseen ja ovat tyytyväisiä treenien ja lenkkien lisääntymisestä.

Olen harrastanut ratsastusta aktiivisesti sen verran, että uskon, että tälläinen kevyempi jakso tekee hyvää. Hengähdän hetken ja jatkan sitten eteenpäin. En uskalla luvata, koska taas aloitan aktiivisen ratsastuksen. Tällä hetkellä ratsastelen lähinnä Ellillä ja silläkin satunaisesti. Blogi saattaa siis elää suuntaan jos toiseen. Mutta aion nyt vihdoin ja viimein saada Divan muisto postauksen loppuun videon kera. Voin kirjoittaa yleispäteviä postauksia vanhojen materiaalien avulla. Katsotaan, en halua ottaa blogista lisää sressiä, kirjoitan kun tuntuu siltä.

Toivotan jokaiselle lukijalle hyvää syksyä ja toivon, että jaksatte odottaa blogin aktivisoitumista.