23.9.2014

Huikea edistuys jatkuu esteillä



 Otsikosta voikin päätellä mitä teimme ja miten meni. Eli Sirkku tuli jälleen meille kameransa kanssa ja päätimme hypätä. Sänkipelto oli tosi hyvässä kunnossa, joten veimme esteet sinne. Teimme kolmen esteen sarjan ja yhden yksittäisen lämmittelyesteen. Ellillä on ollut taukoa hyppäämisestä, mutta nyt yritämme hypätä säännöllisemmin.
 

 Verryttelin Ellin koulusatulan kanssa. Elli on saanut kivasti massaa, joten päätin kokeilla omaa koulusatulaani Ellille romaanin kera. Satula istuikin tosi kivasti, joten jatkossa voin ratsastaa koulua ihan kunnon satulalla. E oli erittäin tohkeissaan esteistä eikä malttanut keskittyä. Ratsastin käynnin, ravin ja laukan avuille ja sitten vaihdoimme kevyt satulan ja Sirkun selkään.


Sirkku hyppäsi Ellillä sarjaa ja se sujuikin rytmin löydettyä hyvin. Sarjan/suhteutetun välit olivat yhdeksän metriä. Lopuksi muutaman kerran yksittäistä estettä ja se menikin todella kivasti.

Itse aloitin hyppäämisen pieneltä kavaletilta ja ei tarvinnut oikeastaan kuin fiilistellä selässä. Elli oli aivan into piukeena hyppäämässä.


Tämän jälkeen tulin yksittäistä estettä ja saimme 70cm pystylle tosi hyvät lähestymiset. Kerran otimme yhden puomin mukaan, kun lähestyminen tuli pohjaan. Nostimme esteen 80cm korkuiseksi ja tulin sen molemmista suunnista (nämä hypyt näkyvät videolla). Olin ihan yllättynyt kun E otti puolipidätteet ennen estettä läpi ja pystyi tulemaan laukalla ilman räpiköimistä. Kehitystä on siis tapahtunut. Nyt ongelmaksi muodostui esteen jälkeen laskeutuminen ristilaukassa. Tästä on kuitenkin paljon helpompaa jatkaa taas eteenpäin.


Lopuksi vielä ravailin Ellillä ja kävelimme pitkät loppukäynnit. Heppa sai paljon taputuksia, jotka oli kyllä ansainnutkin. Tuolla hevosella ratsastaminen tuo aina hymyn huulille.



 

2 kommenttia :

  1. Ellin laukka näyttää ajoittain todella hyvältä. Ihan kolmitahtista pätkää tuli tuossakin videolla, vau! Hienoa työtä!

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!