Ikuisuusprojekti

alias Olli

Koeviikko painaa taas niskaan, kevään ylioppilaskirjoituksiin on ilmoittauduttu, siinä sivussa vielä hoidettu hevoset ja ratsastettukkin. Kaikkea mahtuu viimeseen viikkoon ja vielä pitäisi jaksaa eteenpäin.
Pahoittelen postauksien vähäisyyttä. Olen onnistunut hukkaamaan kamerani....ja lisäksi kuvaajan saaminen on hankalaa. Mutta yritetään sinnitellä vielä vähän aikaa, niin talvella ehkä helpottuu! ja vielä jos löydän sen kameran jostain...

Mutta siis itse postaukseen, ajattelin kertoa vähän enemmän Ollista. Se on ollut meillä kohta 1,5 vuotta, itseasiassa tasan viikon päästä tulee tuo aika täyteen. Ollaan koettu Ollin kanssa paljon ja se on haastavin hevonen jonka olen tavannut. Sen haastavuus on välillä osoittautunut pieneksi ongelmaksikin. Minulta on kysytty, miksemme vain myy sitä joksikin puskaponiksi jonnekkin? Luovuta? Yritän nyt vähän avata sitä mikä Olli on meille...

Olli ei ole helppo hevonen ratsastaa, uskon että kaikki Ollilla ratsastaneet (joita ei ole kovin montaa, voin laskea ne sormillani....) voivat allekirjoittaa tämän! Sanna on ainut ihminen joka on ratsastanut Ollilla, ilman että minun on pitänyt neuvoa aluksi kuinka tuo hevonen oikeen toimii. Ilman temppuilujakin O on todella herkkä ja tarkka ratsastajasta. Mitään ylimääräistä ei saa tehdä, mutta jokainen askel pitää ratsastaa. Tätä hevosta ei ole suunniteltu matkustamista varten..

Kun tuohon äärimmäiseen herkkään ja tarkkaan hevoseen lisätään vielä pukittaminen, ryöstäminen ja pystyynhyppiminen on paketti aika lailla räjähdysherkkä. Tätä räjähdysherkkyyttä saadaan vielä kasvatettua, kun vaaditaan rauhallisuutta, esim. paikallaan seisomista tai siirtymisiä, varsinkin käyntiin. Jo valmiiksi energisen hevosen energiavarastot saa moninkertaisiksi laittamalla nenän eteen puomin, esteestä puhumattakaan. Sänkipelto on myös aika varma jarrujen katoamispaikka.

Olemme viilettäneet pitkin metsäteitä ilman minkäänlaisia jarruja tai kontrollia tuohon hevoseen, kyllä silloin pelkäsin. Pelkäsin, miten tässä käy. Vaikka olemme kokeneet aika hurjiakin tilanteita Ollin kanssa, olen pudonnut siltä "vain" neljä kertaa. Kerran ilman satulaa maastossa kiitolaukassa, kun herra päätti kääntyä täydestä vauhdista 45 asteen kulmassa oikealle, toisen kerran kaaduimme lumihangessa ja itse heitin komean voltin! Kolmannen kerran Olli lähti käsistä niityltä, hyppäsi aidan yli ja alastulossa kääntyi 90 astetta, minä jäin siihen kohtaan. Neljännen kerran tipuin kun Olli hyppäsi pystyyn ja kaatui kyljelleen. Mutta aina olen kiivennyt takaisin selkään. Läheltä piti tilanteita on sitten ollutkin useampia, en ymmärrä miten olen onnistunut apinoimaan välillä siellä selässä.

Ollin ratsastaminen etenee tietyissä sykleissä, sillä on aina keväisin/syksyisin huono kausi ja kesäisin/talvisin hyvä kausi. Jos Ollilta vaatii jotain, eikä poni ole samaa mieltä asiasta, se keksii kyllä kaikki mahdolliset (ja mahdottomat) tavat luistaa työnteosta. Pukittaminen, ryöstäminen ja pystyynhyppiminen ovat suosikkeja. Pukittelu on kyllä jäänyt ja epäilen että se johtui edellisestä satulasta..Ryöstäminen on vähentynyt huomattavasti peewee-kuolaimen ansiosta, joten jäljelle jäi pystyynhyppiminen. Tästäkin taidosta O osaa eri variaatioita. Se osaa hypätä pelkästään pystyyn, kauhoa etusilla, kääntyä 180 astetta, tehdä levaden ja alkeellisen capriolen..myös kävely onnistuu, parhaillaan olen laskenut kahdeksan askelta. Kyllä, ponilta siis löytyy mielikuvitusta!

Mutta silti emme ole antaneet periksi, meiltäkin löytyy mielikuvitusta ja aina olemme jotenkin päässeet ponin yli! Jonka vuoksi nämä temppuilutkin ovat (onneksi) nyt jääneet. O ei ole edes yrittänyt hypätä pystyyn sen jälkeen kun kaatui, ei se ole tyhmä. Itseasiassa se on yksi fiksuimmista hevosista jonka tiedän. Nykyään osaan lukea Ollia jo niin hyvin, että tiedän jos se esim.lähtee ryöstämään/hyppää pystyyn. O ei koskaan tee mitään typeryyksiä ilman minkäänlaista syytä. Se ei pelkää, jos kottikärryt ovat väärässä paikassa...Siihen voi luottaa, että se menee minne ohjataan.

Muutaman kerran olen melkein heittänyt pyyhkeen kehään ja ollut luovuttamassa. Aina kun olen kertonut Sannalle kuinka huonosti Olli on mennyt, Sanna jaksaa sanoa:" Ei saa luovuttaa, ensi kerralla paremmin. Kyllä siitä vielä joku päivä hyvä tulee". Sanna on aina positiivinen ja auttaa jaksamaan sekä kannustaa! Mutta odotan yhä sitä "joku päivä"ä, sitä tunnetta kun tuo hevonen toimii ajatuksella. Ehkä vielä joku päivä tämä unelma toteutuu.



Silti tuo hevonen on yksi...hmm, miten sen sanoisi, opettavaisimmista. Se opettaa joka kerralla, se ei anna mitään ilmaiseksi. Se ei tee mitään, jos ei vain satu huvittamaan. Jokainen askel täytyy ratsastaa. Koskaan ei saa korottaa ääntä tai käyttäytyä väkivaltaisesti, täytyy olla täydellinen viilipytty ja vain jatkaa rauhallisesti.
Mutta silloin kun se toimii, se toimii ajatuksella. Sitä tunnetta ei voi selittää, se pitää kokea. Eräs ystäväni ratsasti Ollilla ja totesi: "Kun tuota hevosta oppii ratsastamaan, osaa ratsastaa kaikilla hevosilla."

Olli opettaa iloitsemaan pienistäkin asioista, kuten alkukävelyistä, tai kävelemisestä ylipäätänsä. Siitä että hevonen nostaa laukan ilman pukittamista tai pystyynhyppäämistä. Tai sitä, että jarrut toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Se myös opettaa paremmaksi ratsastajaksi, täytyy osata ratsastaa, ja vielä oikein. Mitään ei saa ilmaiseksi, mutta heti kun ratsastat oikein, se palkitsee. Ollilla on lisäksi suokiksi ilmavat ja isot askeleet; kenenkään muun hevosen harjoitusravi ei ole teettänyt minulle yhtä paljon töitä kun Ollin.

Sinänsä harmittaa, Olli on kuitenkin hypännyt 110cm esteiden yli ja se osaa mennä piaffin alkeet. Miksei se vaan voi tehdä niitä silloin kun minä pyydän? Välillä toivoisin, että voisin lukea tuon hevosen ajatuksia ja päästä joskus kärryille sen ajatusmaailmasta. Sillä on potenttiaalia, mutta se piilottelee sitä. Ja joka kerta se osaa yllättää, olimme harjoitelleen avoa käynnissä ja ravissa. Kerran ajattelin, että kokeillaan nyt laukassakin ja poni meni samantien pitkän sivun verran avoa laukassa. Niimpä niin, astetta fiksumpi poni.



Yksi asia mistä pidän Ollissa on sen käsiteltävyys. Se toimii maastakäsittelyssä todella hyvin, meidän tallista parhaiten. Sen voi raspata ja kengittää ongelmitta, se kävelee koppiin suorilta, eikä se pelkää mitään. Myös pikkulapset voivat harjata ja hoitaa Ollia. 6-vuotias on taluttanut Ollia ja toinen käveli nätisti perässä. Sillä on sisimmässään hyvä ja lempeä sydän, varsinkin pienempien lapsien lähellä. Ollilla on ratsastanut 7-vuotias itsenäisesti kentällä käyntiä. O meni juuri sinne minne ohjattiin ja kantoi arvokasta lastiaan todella kiltisti. Tuntuu hassulta, mutta 6 ja 7-vuotiaiden tyttöjen lemppariheppa meidän tallista on Olli, eikä Elli.
Jos Olli olisi haastavan ratsastettavuutensa lisäksi kusipää käsitellä, ei se varmaankaan olisi meillä.

Joka kerta kun olen menettämäisilläni toivoa tuon hevosen kanssa, se väläyttelee osaamistaan ja toimii. Joka kerta se auttaa jaksamaan ja uskomaan parempaan huomiseen. Kyllä siitä vielä joskus tulevaisuudessa tulee hieno kilpahevonen, ehkä, toivottavasti. Ainakin haluan uskoa niin.

Tästä tekstistä tulikin näköjään lähemmäs kilometrin mittainen...ja paljon jäi sanomatta. Kiinnostiko tämä postaus ketään, ja haluaisitteko saada tälläisiä tai vastaavia jatkossa? Nyt saa laittaa vapaasti kommenttia, vaikka sitten anonyymina!