20.10.2013

Juokse sinne ja tänne, ilman päätä ja häntää

viikkoon sisältyy paljon!

Pahoittelen, blogi vietti aika pitkään hiljaiseloa, mutta nyt pyrin korjaamaan asian.
Kiirettä, kiirettä ja kiirettä. Viimeiset viikot ovat olleet kamalaa hoppua ja juoksemista paikasta toiseen. En ole edes avannut tietokonetta, bloggaamisesta puhumattakaan. Onneksi nyt alkoi syysloma, tuli kyllä oikeaan aikaan! Yksikin aamu aloin jo kaivamaan toppatakkia komerosta, pihallahan oli lunta! Minun puolestani lunta saisi sataa vaikka 10cm, kunhan ei tulisi loskaa.

Kaikki tämän postauksen kuvat: Sirkku


Ollilla on ollutkin tämä viikko kevyempi, joka tekee sille ihan hyvää. Ma, ke ja pe olivat vapaapäiviä, muina päivinä teimme enemmän ja vähän vähemmän töitä.

Tiistaina ratsastus meni loistavasti! Ratsastuksen "teemana" oli väistöt. Käynnissä O menee nätisti pohkeenväistön sekä avo- ja sulkutaivutukset. Uutena juttuna opettelimme etu- ja takaosakäännöksiä. Vähän liikkuvana kaarella, onnistui alkeet aika kivasti.


Ravissa teimme loivia pohkeenväitöjä, vasemmalle onnistui paremmin, oikeallekkin lopuksi hyviä pätkiä. Myös avo- ja sulkutaivutuksia pitkällä sivulla, ne olivat helpompia.
Tiistaina tuli sellainen "flow" raviin. Tuntui, että pystyin istumaan kyydissä ongelmitta ja ratsastamaan istunnalla ja painoavuilla. Pystyin pitämään pohkeen hiljempaa paikallaan ja se vaikutti väistöihin positiivisesti. Yleensä joudun vähän pidättämään Ollia, jotta pystyn istumaan sen isossa ravissa, mutta tuolloin pystyin istumaan myös ns.normiravissa.
Kokosin ravia isolla ympyrällä, pari askelta kokoamista ja sen jälkeen vapaammin eteen. O kokosi aika kivasti ja polki aktiivisesti takapäällä, eikä ravi "kuollut".


Kokeilin myös ensimmäistä kertaa vastalaukkoja. Oikeasta laukasta vasempaan, poni vaihtoi väkisin, vaikka olisin kuinka pohkeella pitänyt ja taivuttanut. Esteponi ;)
Vasemmasta oikeaan sain tehtyä loivan pääty-ympyrän kaaren. Tätä harjoitellaan pikkupätkissä, O on näköjään täysin vakuuttunut, että laukat kuuluu vaihtaa :D


Torstaina köpsyteltiinkin askellajit läpi ilman satulaa. En olekkaan vähään aikaa mennyt pelkällä satulahuovalla, olen niin tykästynyt tuohon satulaan! Huomasin, että jalkojen "rentous" löytyi taas ilman satulaa helpommin, täytyy kiinnittää tähän huomiota kun menee satulan kanssa.


Lauantaina kävin ajamassa Ellillä ensimmäistä kertaa yksikseni, tai isäni oli kyydissä, mutta ilman Sannaa. Lenkki sujui hyvin, vaikkakin matkalla oli enemmän kuin miljoona vesilätäkköä :D
Myös pappani pääsi pienelle lenkille kärryjen kyytiin.


Lauantaina ratsastin Ollilla ja Sirkku pääsikin kuvaamaan. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat lauantain ratsastuksesta. Harmillisesti oli satanut lunta, jonka vuoksi O:lle tuli tilsoja. Onneksi pelto ei ollut kuitenkaan liukas. Tilsat vähän hidastivat menoa eikä sitä tiistain flowta löytynyt, vaikkakin lähelle päästiin.


Jatkoimme vähän samalla teemalla kuin tiistaina, eli teimme väistöjä. Käynnissä jouduin tekemään aika paljon töitä, jotta sain Ollin rauhoittumaan ja kuuntelemaan. Olli on herkkä istunnalle ja nytkun se on oppinut avot ja sulut, on tosi tärkeää, että itse istun suorassa. Jos painoni heilahtaa yhtään, Olli tarjoaa heti avoa tai sulkua.


Ravissa väistöt onnistuivat jo huomattavasti paremmin, jopa vasemmalle väistättäessä. Olli vaan ottaa välillä väistättävän pohkeen liiankin hyvin, jolloin väistöstä tulee helposti liian jyrkkä, joten toisella pohkeella piti huolehtia myös eteenpäin menemisestä.

rakeita tuli!

Ravissa onnistui yllättävän hyvin myös avo- ja sulkutaivutukset. Lopuksi vielä vähän kokoamisia parin askeleen sarjoissa. Harmittavasti raekuuro alkoi, mutta onneksi ei satanut golf-pallon kokoisia rakeita :D


Laukkaa otin varovaisesti pääty-ympyrällä. Nostot onnistuivat molempiin suuntiin hyvin, ja laukka rullasi tilsoista huolimatta.
Elli sai pienen hepulin lopuksi kun laukkasimme :D




Toivottavasti jaksoitte lukea tämän pitkän postauksen! Yritän nyt syyslomalla olla ahkerampi bloggaaja.

2 kommenttia :

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!