~Keke~

elämäni hevonen

Olen täällä blogissa välillä puhunut Kekestä, mutten ole siitä sen syvemmin kertonut. Joten tämä postaus on omistettu Kekelle, yhdelle elämäni tärkeimmälle hevoselle. Yritän kirjoittaa tätä postausta selkeästi, mutta se voi epäonnistua, sillä kyyneleet nousevat väkisinkin silmiini. Keken tarkemmat tiedot löydät sukupostista, Ge Ge Qvist.

Siitä on nyt noin 1 vuosi 5kk kun näin Keken viimeisen kerran. Muistan vieläkin kaikki yhdessä koetut hetket, enkä tule unohtamaan niitä. Mutta kerrotaanpa koko tarina pääpiirteittäin.

Vuonna 2009 keväällä olin itse 14-vuotias ja aloin etsimään omaa vuokrahevosta. Löysin hevostalli.netin kautta ilmoituksen lämpösestä, joka oli muuttanut lähitallillamme. Laitoin viestiä hevosesta ja sovimme tapaamisajan. 30.6.2009 menin tapaamaan Kekeä ensimmäisen kerran.

Keke oli laitumella, kun näin sen ensimmäisen kerran. Se oli pieni, kapea ja tuolloin vielä laiha, mutta äärettömän sympaattisen näköinen. Sillä oli ratsastettu n.4 vuotta ja osasi perusasiat, vaikka vauhtia löytyikin. Hoitaessa se seisoi kiltisti paikoillaan. Sannalla oli erittäin hieno mainospuhe Kekestä: "Kyllä sitä yksi tyttö kävi kokeilemassa ennen sua, mutta se lähti itkua pidätellen pois". Keke oli mennyt hieman vauhdikkaasti, ex-ravuri kun oli. Ensimmäisestä ratsastuksesta en muista paljoakaan, hyvin se ei kuitenkaan mennyt :D Selässä pysyin kuitenkin. Sovimme, että alan vuokraamaan Kekeä muutaman kerran viikossa.

Keken kanssa alku ei ollut helppo, se oli silloin vaativa. (Näin jälkeenpäin, jos vertaa Olliin, se ei ollut :D ) Mutta kuitenkin. Keke kaahotti ravissa, ei kävellyt ja laukkakin oli vähän räpeltämistä. Silti se yritti aina parhaansa, ei heittänyt selästään ja oli todella kiltti hoitaa. Alkuun kävin tunneilla keken kanssa, 40cm esteen hyppääminen oli vaikeaa, jarrut olivat hukassa ja siistiltä ratsukolta näyttäminen oli kaukana totuudesta.

Pikkuhiljaa aloimme kuitenkin kehittymään ja löysimme luottamuksen toisiimme. Matkamme oli pitkä ja kivinen, mutta sen arvoinen. Loppuajasta pystyin ratsastamaan Kekellä ilman varusteita ja tekemään sen kanssa mitä vain, luotin siihen 100%. Kävimme myös estekisoissa, joista Keke toikin yleensä ruusukkeen kotiin. Viimeiseksi jääneet kisamme oli voistiossa, luokkina 70cm ja 80cm, joista saimme tuplavoitot.

Keken ansiosta opin paremmaksi ratsastajaksi, tasapainoni kehittyi huimasti ja opin kärsivällisemmäksi. Vaikka Keke oli pienikokoinen, se rakasti hyppäämistä. Hyppäsin Kekellä 110cm ilman satulaa ja korkeimmillaan 120cm satulan kanssa, irtona Keke hyppäsi 130cm. Kouluratsastuksessa alkuaikoina taidot olivat lähempänä Helppo Ö:tä, loppuaikoina lähentelivät Helppo B:tä. 

Vaikka Keke oli pieni, vaatimattoman näköinen, lämppäri - oli se silti kaikkea mitä halusin hevoselta. Sillä oli suuri sydän. Elämäni särkyi kun Sanna teki päätöksen Keken lopettamisesta. En pystynyt olemaan koulussa pariin päivään ja lihoin kuukauden aikana varmaan 5kg. Vieläkin kyyneleet nousevat silmiini kun mietin tätä hevosta.

Jos teillä on jotain lisäkysymyksiä Kekestä, niitä saa jättää kommentteihin. Avasiko tämä postaus teille yhtään Kekeä?