10.12.2013

Hetken maailma on tässä

kuulumisia meidän tallilta!

Viimeisestä postauksesta onkin taas hetken aikaa. Viime viikolla en kerinnyt käymään koneella tiistai-sunnuntai välillä kertaakaan enkä edes uhrannut ajatusta blogin kirjoittamiselle. Välillä hepat, lukio ja sosiaalinen elämä vievät niin paljon aikaa ettei blogin kirjoittamiselle jää aikaa. Kuitenkaan heppojen kanssa ei ole tapahtunut mitään maailmaa mullistavaa, että siitä pitäisi tulla tänne kirjoittamaan joku tynkä postaus. Mielummin vähän panostan postauksiin, kun kirjoittaisin huolimattomasti.

Viimeviikolla hepat viettivät alkuviikosta pienen joululoman etukäteen. Kelit olivat vähän huonot, ja ennen kun lunta satoi, pelto oli kamalan koppurainen. Tekee hepoillekkin välillä hyvää vähän nollata tilannetta ja lomailla. Nyt ollaan sitten taas palattu normaaliin liikutukseen.

Lauantaina ratsastin Divalla.
Se on ottanut pari kertaa langoista sähköiskut, jonka vuoksi portista kulkeminen on ollut pari kertaa vähän, no haastavaa. Stoppi reippaasti ennen porttia ja jos pyytää eteenpäin, alkaa vaan peruuttamaan ja repimiään itseään narusta irti. Pari kertaa mentiin portista avustaen ja sen jälkeen se sujui taas hyvin ilman apuakin. Diva on näköjään todella tarkka asioista ja vetää herneen nenään pienestäkin asiasta. Käytävällä se hyppäsi kerran pystyyn ilman mitään näkyvää syytä. Ja sen jälkeen seisoi taas ihan rauhallisesti. Nykyään päätä saa harjata ja korviin koskea, nämä asiat oli aluksi kamalan vaikeita.

Itse ratsastus sujui jo loistavasti. Nyt ollaan löydetty eteenpäin pyrkimystä ja ratti toimii paljon paremmin kuin ennen! Tosin suoraan meneminen on haastavaa, poni on näköjään syntyhumalassa...Laukat nousivat nätisti molempiin suuntiin ja vain ensimmäisessä nostossa tuli pari pientä pukkia. Pikkusiskoni ratsasti lopuksi loppukäynnit ilman ongelmia.

Lisäksi Olli toimi talutusratsuna ja Elli kävi hiitillä, tehokas päivä siis!

Sunnuntaina lähdettiin Sannan kanssa maastoon. Itse menin Divalla ja Sanna Ellillä. Maastossa kuluikin aikaa 2h ja hyvin Diva jaksoi! Mentiin rauhallinen lenkki, käveltiin välissä ja sitten ravailtiin ja laukattiinkin. Diva ei osaa maastossakaan kulkea suoraan....ja se korostui varsinkin laukassa :D on ihan mielenkiintoista mennä toisella kun se seilaa ja vaappuu minne sattuu. Loppumatkasta mentiin jo aika suoraankin, kyl se siitä, pikkuhiljaa. Diva uskalsi hienosti kulkea myös ensimmäisenä ja ylitti rohkeasti jäätyneet lätäköt ja muut hirvitykset. Se myös teki kaksi kertaa sujuvat laukanvaihdot.

Maanantaina hepoilla olikin vapaapäivä.

Tänään eli tiistaina olikin irtohypytyspäivä. Ollia on irtohypytetty viimeksi kesällä, joten nyt oli loistava päivä siihen. Pääsin koulustakin aiemmin, joten kerkesin (melkein) päivänvalossa hypyttämään heppoja. Laitoin kentän molemmille pitkille sivuille yhden esteen (max. korkeus n.65cm), ei kujia tai vastaavia, mutta hyvin se onnistui noinkin.

Diva oli ensimmäisenä vuorossa. Ponia on aiemmissa kodeissa irtohypytetty, joten se oli ponille tuttu juttu. Kävelytin alkukäynnit ja sitten ravuutin hetken. Aluksi hypyytin pientä ristikkoa, ja loppua kohden nostin korkeutta. Divasta olisi ollut tosi kiva vaan hengata kavereitten kanssa, mutta kunnioitti juoksutusraippaa ja pomppi nätisti. Yllättävän hyvin sekin hyppäsi, vaikkei kujaa ollutkaan. Lopuksi taluttelin loppukäynnit tiellä.


Otin Ollin seuraavana, ja kas kummaa. Hain ponin tarhasta ja sillä oli päällään pelkkä kaulakappale....loppuloimi olikin viimeisessä tarhan kulmauksessa rikottuna. Olli on älyttömän helppo irtojuoksuttaa/hypyttää. Seisot kentän keskellä ja poni menee itsekseen esteitä. Välillä käyt vähän nostamassa korkeutta tai pyydät vaihtamaan suuntaa. Kunnes heppa toteaa, että nyt riitti ja hyppäsi aidan yli laitumen puolelle....Ellin avulla sainkin karkulaisen kiinni, jonka jälkeen jäähdyttelin sen.

Viimeisenä vuorossa oli Elli. Tämä taisi olla ensimmäinen irtohypytys tammalla ja siltä se vaikuttikin :D esteen ohituksia oli enemmän kun ylityksiä. Hauskaa sillä oli silti, häntä tötteröllä juoksi leikkien arabia. Harmi, että alkoi tulla jo vähän hämärää, mutta parit hyvät hypyt saatiin Ellinkin kanssa johon oli hyvä lopettaa.

Irtohypytyksessä huomaa hyvin heppojen erilaisen hyppytyylin. Diva tulee aika lähelle estettä ja hyppää pyöreällä selällä. Olli tulee miljoonaa esteelle ja tekee laakahypyn. Elli taas on tosi tarkka jaloistaan, jonka takia hyppää ilmavasti, lämppäriksi hyvällä tekniikalla. Yritänkin vähän säännöllisemmin yrittää hypyttää heppoja tulevaisuudessa.

Olen koonnut pienen videon viikon tapahtumista! Kaikki videot on kuvattu puhelimella, mutta ainakin näkee vähän meijän menoa:





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!