28.12.2013

Ellin kiihdytyskilpailut

tapaninpäivä maasto


Nyt on joulu vietetty ja on aika palailla normaali arkeen. Nyt perinteeksi muodostunut, joulu-maasto Sirkulle oli ohjelmassa Tapaninpäivänä. Tänä vuonna päätin lähteä matkaan Ellin kanssa. Muistan kun viime vuonna menin Ollin kanssa ja pellolla oli niin paljon lunta, että rassukalta loppui maavara kesken. Nyt lunta saa etsimällä etsiä, eikä siltikään löydä...


Sirkku asuu viereisessä kylässä, metsän kautta pääsee oikaisemaan joten matkaan kului noin 40 minuuttia. Kävelimme pitkät alkukäynnit ja ravailimme metsässä. Ensimmäisen laukkapätkän kohdalla Elli "pukitti" nostossa :D hassu poni!
Matkalla oli myös pelottava hiekoituslaatikko, sitä piti tuijottaa ja puhista! Pienen pyytämisen avulla neiti keräsi kaiken rohkeutensa ja hipsi pelottavan laatikon ohi. Elli oli aivan varma, että sieltä olisi voinut hyökätä vaikka sapellihammastiikeri ja syödä pienen ponin!


Elli oli vähän ihmeissään, koska ei ollut sielläpäin koskaan liikkunut. Se katseli ympärilleen ja jatkoi matkaansa epäröimättä. Sirkun pihalle tullessa sen ilme oli huvittava. Näytti siltä kuin se miettisi: "täällä ei oo toisia hevosia","nää ei myöskään oo ravit", "mikä paikka tää oikein on?"
Pitkään ollaan Sirkun kanssa puhuttu että pitäisi peltotielle mennä vähän rallittelemaan ja nyt me sitten toteutettiin tämä! Eli kaikki kuvat ja video (c) Sirkku


Ellillä oli virtaa kuin pienessä kylässä eikä se malttanut ravata aluksi ollenkaan. Laukkaaminen oli paljon kivempaa! Kyllä sieltä parin pätkän jälkeen löytyi se ravurikin. Otimme muutamia spurtteja tiellä, sen verran että neidille tuli edes pieni hiki pintaan. Ellillä alkaa olemaan kunto nyt kohdillaan, ja energiaa riittää!

true-ravuri


Kotimatkalla käveltiin ja ravailtiin rauhassa. Hiekkalaatikko ei ollut enää yhtä vaarallinen, vaikka sille piti siltikin puhista. Menin hiittisuoran kautta kotiin ja kun pääsin hiitin alkuun niin Ellillä oli vieläkin menohaluja. Annoin Ellin ottaa vielä yhden pätkän ja se lähti kuin hauki rannasta. Sport tracker näytti 48.8 km/h. Loppumatka sujuikin rauhallisesti metsän läpi käveltäessä, vaikka tamma olisi siltikin halunnut vielä mennä. Ei tainnut kahden tunnin reissu olla riittävä, kun vähän väliä siirtyi itse ravailemaan.

wruuum!

ja kävelen rallittelun jälkeen pitkällä ohjalla


Oli kyllä hauska reissu ja Ellikin tykkäsi. Ensi vuonna taas uudestaan ja toivotaan että silloin olisi lunta. Tänä vuonnakin voisi minun puolestani sataa vielä lunta, ei auta kuin toivoa parasta!

<3

Mikä kuvista oli suosikkinne?



2 kommenttia :

  1. Monte Video oli Paras :)
    "Radalle Radalle Monteamaan" olitte tosi "UPEITA" ja menitte tosi tasaista ravia tuossahan on potenttiaalia radoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Toivon mukaan Elli nähdään vielä joku päivä radoilla asti :)

      Poista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!