16.9.2013

Tältä meidän meno näyttää nyt


lauantai 14.9.2013


Sirkku pääsi lauantaina käymään, kameran kanssa, jonka vuoksi saatte taas materiaalia ratsastuksesta. Sirkun kamera temppuili kuvien ottamisen kanssa, mutta videot ovat onneksi hyviä :)


Ollilla oli torstaina vapaapäivä ja perjantaina juoksutin sen sivuohjien kanssa. On mukava huomata, että tälläiset kevyemmät jaksot eivät enää nouse Ollille päähän, vaan se jaksaa keskittyä olennaiseen. Alkuaikoina 3 kevyempää päivää putkeen oli ihan katastrofaalista, sen jälkeen ratsastuksesta ei tullut mitään.
Olli on myös riimujen suurkuluttaja, se on hajottanu 3 riimua lyhyen ajan sisään. Koska se hukkuu laitumelle, koska turvan päälliosa katkeaa, koska lukko menee hajalle tai muuta vastaavaa.


Ratsastin jälleen vyön kanssa kentällä. Alkuun O käveli rennon oloisena kenttää ympäri, joskin Elli vähän häiritsi keskittymistä- sillä kun on kiima. Käynti alkaa sujumaan meiltä jo mallikkaasti, itse ei tarvitse juurikaan kuin istua selässä. Pystyn ratsastamaan hiljaisella kädellä ja kääntämään vartalolla. Olli reagoi istuntaan sopivasti ja pysähdys-peruutus-liikkelle sujuu pelkän istunnan avulla.


Ensimmäinen ravisiirtymä on vielä vähän vaikea. Aluksi meillä meni monta kierrosta, että O suostui ravaamaan, nyt ei mennyt kuin max-10 askelta, joten kehitystä tapahtuu tässäkin asiassa. Kun ravin saa päälle, ei siinä ole oikeastaan pahempia ongelmia. Oikeaan suuntaan kääntyminen on välillä vähän hitaampaa, mutta muuten menee jo ihan hyvin. Paitsi, että kuski ei osaa istua vähänkään nopeampi tempoisessa ravissa. Yuommoinen rento ravi vielä menee, vaikkei sielläkään ole helppo istua.


Laukan nostot toimivat jo paljon paremmin. Oikeaan suuntaan voltin avulla onnistuu jo sujuvasti, suoralla uralla harjoitellaan vielä. Vasempaan suuntaan nosto on oikeasti nosto ja se onnistuu suorallakin uralla. O ei paina laukassa kädelle, mitä harrasti joskus (ja se oli kamalaa), vaan akntaa itseään paremmin. Laukka myöskin rullaa eteenpäin ja tempo on hitaantunut, päätön kaahotus on historiaa.


Laukkojen jälkeen työskentelin hetken kahdeksikolla ravissa. O ei tarjoa enää laukkaa vaan malttaa työskennellä ravissa, sekin on jo edistystä. Ennen ei voinut laukkojen jälkeen tehdä enää muuta, O kun laukkasi vaikka paikallaan. Loppukäynnitkin onnistuvat ilman apua! 


Ratsastuksen jälkeen todettiin, että O ei jumittanut kertaakaan, pukittanut tai hyppinyt. Se nosti ravin yllättävän hyvin eikä laukannostoissa ollut ongelmaa. Se ei muutenkaan protestoinut ja teki töitä innokkaasti. Se oli normaali hevonen. Sitä pystyi ratsastamaan ilman mitään kommervekkejä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, odotan jo innolla uuden satulan saapumista, sitten pääsee kunnolla reenaamaan!


Sunnuntaina lähdimme Sannan kanssa pitkästä aikaa yhdessä ratsastamaan. Lähdimme kilometrin mittaiselle sänkipellollemme! Itse ratsastin Ollilla ja Sanna Ellillä.
Pellolle mentäessä tuli hyvät alku- ja loppukäynnit, ja itse pellolla pääsi sitten revittelemään. Ensimmäisen kierroksen O malttoikin mennä ravissa/hitaassa laukassa ja sen jälkeen annoin sen mennä. Kolmesti kierrettiin pelto ympäri, ennenkuin poni alkoi väsähtämään, mutta siltikään ei malttanut kävelä. Sain poispäin laukata/ravata pitkällä ohjalla ja vaan nauttia kyydistä. Ollilla on harmillisen iso laukka, meinaa oma kunto loppua kun istuu kevyessä istunnassa :D

Sport tracterin mukaan matkaa taittui 13,8km ja keskinopeus oli 13,2km/h. Maksiminopeus oli 49.7 km/h. Ekalla laukkasuoralla valui kyllä ratsastajalta vettä silmistä.

Oli tosi kivaa vaihtelua päästä vähän tuulettumaan ja antaa Ollinkin mennä! Se selvästi tykkäsi touhusta, ja kun annoin sen mennä, niin molemmilla oli kivaa. Tämä pitää ottaa vielä revanssina tänä syksynä ennen kyntötöitä :)

Loppuun vielä Sirkun kuvaama video!



6 kommenttia :

  1. Et voi olla tosissas et pääset hyppäämällä kyytiin? :D Mieki haluuun ! Teidän meno näyttää kyllä jo tosi tasaiselta ja rennolta, vau ! :)

    VastaaPoista
  2. On se, hieno hevonen!! <3 Ja ratsastaja. ;)

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!