kun jalat irtoaa maasta, pää leijailee pilvissä

<3

1.

Olen aloittanut kirjoittamaan tätä tekstiä miljoona kertaa, mutta aina päädyn sen pyyhkimään. Miten saa fiiliksen kirjoitettua ylös, niin että olisi siihen itsekkin tyytyväinen ja joku saisi siitä vielä selvääkin?

Sunnuntaina toteutui pitkäaikainen suunnittelu hyppäämään lähtemisestä. Mukana oli Sirkku (c kaikkiin kuviin ja videoon), Sanna sekä pikkusiskoni. Vaikka harmaat pilvet ja tuuli meitä vähän hätyyttelivät, selvisimme kuitenkin kastumiselta. Kentällä ei ollut muita ratsukoita, joka oli meidän kannalta oikein hyvä. Rakensimme yhden 7m sarjan, pystyn, suunnanmuutos- ja verryttelykavaletit.

2.

Matkalla kentälle saimme hyvät alkukäynnit, pikkusiskoni talutteli Ollia vielä sen aikaa kun me muut rakensimme esteitä. Alkuverryttelyssä O tuntui tosi kivalta. Se kuunteli, liikkui pyöreänä ja rentona. Ravissa tein ympyröitä ja otin pätkät myös harjoitusravia. Sannan sanoja lainatakseni "Ei ole ihan helppo juttu", mutta vähintääkin tyydyttävästi onnistuin. Laukassa O malttoi, se laukkasi pyöreänä, rentona ja ryhdikkäänä. Se tuntui ison puoliverisen laukalta, joka sekään ei ole helppo istua! Kertaakaan ei hävinnyt jarrut ja tuossa satulassa pystyn oikeasti hidastamaan istunnalla. Verryttely oli niin hyvä, että olisin voinut jättää ratsastuksen pelkästään siihen.

3.

Vaikka verryttely meni aivan loistavasti ja olin aivan innoissani (Sanna oli vähintääkin yhtä innostunut), hiipi mieleen se pieni epäilys. Mitä sitten kun laittaa esteet, näyttääkö se samanlaiselta kuin viimeksi kun hyppäsin maneesissa (KLIK)? Häviääkö kontrolli ja alkaako pystyynhyppiminen uudestaan? Ollistakun ei koskaan tiedä, se saattaa nanosekunnissa päättää toisin. Mitä jos vahingossa teen jotain väärin ja se suuttuu?

4.

Ja kyllä, tuo hevonen osaa totisesti yllättää! Kontrolli säilyi esteistä huolimatta. Kertaakaan ei hävinnyt jarru, kertaakaan O ei yrittäny ryöstää, yhtäkään pystyynhyppyä ei tullut- ei edes yritystä siihen. Kertaakaan en tarvinnut pysäyttää aitaan, tai edes jarruttaa sen avulla. Kertaakaan ei tullut tunnetta että tässä käy huonosti, ei pelkoa, ei toivottomuutta. Se tuntui hallitulta, se näytti siltä. Ja sitä sen kuuluukin olla.

Ja tämä kaikki on paljon meille, joka tuntuu täysin itsestäänselvyydeltä monille ihmisille.

5. (ratsastan kieli keskellä suuta :D)

Ja Olli yritti kaikkensa. Se hyppäsi huonommistakin paikoista, se ei kieltänyt, se ei mennyt ohi, vaan se hyppäsi. Se hyppäsi hyviä ja tasapainoisia hyppyjä. Se kuunteli. En pysty edes kuvailemaan sitä tunnetta mitä tunsin. Ennen estettä hidastin istunnalla ja Olli hidasti siitä, pystyin odottamaan hiljaa selässä ja hyppäämään yhtä aikaa hevosen kanssa esteen yli. 

6.

Kun Olli hyppäsi hyvin ja kuunteli, pystyin itse ratsastamaan paremmin. Katseeni on esteen yli, kantapäät ovat alhaalla ja pohje tukee hevosta. Käteni myötäävät hypyn mukana, enkä istu kaulalla. Kertaakaan ei jalustin lähtenyt jalastani.Vihdoinkin onnistumisia. 

7.

Olen järkyttävän tyytyväinen poniin! Se toimi niin loistavasti. En edes muista, koska olisin hypännyt yhtä onnistuneesti. Tätä tunneta lisää kuitenkin se työn määrä, joka on tehty. Tämän eteen on nähty vaivaa 1 vuosi ja 4kk. Ja nyt se kantaa vihdoinkin hedelmää.

Kaikki lukijat eivät varmaan tiedä, mutta Olli ei ole virallisesti oma hevoseni. Joten tätä ilontunnetta lisää se, että Sanna näki kaiken. Ja oli ylpeä meistä.

Odotan tulevaisuutta innolla, mitä tuosta pienestä suomenhevosesta vielä kuoriutuukaan?

8.

Toisaalta mieleen hiippii pieni pelko. Koska tulee taas seinä vastaan? Olli on mennyt niin hyvin viime aikoina. Koska tämä onni loppuu? Koska alkaa taas ne temppuilut?
Aika näyttää, mutta siihen asti aion nauttia täysillä näistä onnistumisista!

9.

Mikä on lukijat mielestänne parhain kuva?
Tuliko tekstistä liian pitkä, vai jaksoiko sen lukea loppuun asti?