7.1.2013

72. Tavoitteet vuodelle 2013

Vuosi 2013, uusi vuosi ja uudet kujeet. Ja varmasti jotain uutta ja jännittävää tulossa :D

Mutta sitten asiaan, mitä uudelta vuodelta odotan ja mitä tavoitteita asetan sille? Viime vuoteen verrattuna tämä vuosi on täysin erilainen. Minulla ei ole enää Kekeä kilpahevosenani, joten jos haluan kisata minun täytyy joko valmennuttaa itseäni enemmän ja Ollia, tai saada jonkun muun hevonen lainaksi tai kisattavaksi.
 Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan. Kiitän vielä Rapen ja Viken omistajia siitä, että sain kisata heidän hienoilla hevosillaan viime kautena!


Tässä on pieni kooste siitä mitä tavoitteita meillä olisi noilla "omilla" hevosilla :

Ollin kanssa olisi tarkoitus nyt talvella treenata koulua ja esteitä. Käydään ahkerammin maneesissa ratsastamassa ja valmentautumassa. Tavoitteena olisi käydä hyppäämässä esteitä pikkukisoissa ja mahdollisesti seurakisoissa. En usko että pääsemme vielä koulukisoihin, mutta katsotaan jos vaikka heppanen yllättäisi. Haaveena olisi myös jonkin sortin maastoestekilpailut :)

Veeran kanssa tavoitteena olisi päästä seurakisoihin, este- sekä koulupuolelle. Koulussa olisi tavoitteena varma raviohjelma ja pienellä laukansäädöllä myös helppo c. Estepuolella ehkä re 60, jos päästään kammottavista esteistä yli :D Katsotaan myös löytäisikö Veera itsensä taas matkaratsastuksen parista.

Ekille on tarkoitus saada peruskuntoa ja vähän ratsastettavuutta. Käynnissä perusasiat kuntoon ja saada siitä sitten keväämmällä kiva harrastepolle :) Keväämmällä aloittaa pikkuhiljaa ravityöskentely ja saada siitä jonkinsortin puskaratsu :D


Jottei tämä jäisi aivan kuvattomaksi, joten pari vanhempaa kuvaa pikku Olista :)

Henkilökohtaisia tavoitteita itselläni on tälle vuodelle kehittyä paremmaksi ratsastajaksi ja saada yhteistyötä hevosen kanssa mutkattomammaksi. Haluan myös parantaa apujeni käyttöä, istuntaani ja käsiäni ja kaikkia pieniä ja isompia virheitä ratsastuksessani. Ratsastus on siinä mielessä hauska ja vähän hassu harrastus, koskaan ei voi olla täydellinen! Mutta täydellisyyteen voi pyrkiä tai ehkä vain tyydyn haaveilemaan täydellisyydestä.

Yritän päästä mahdollisimman usein valmentautumaan Ollin kanssa, aina kun rahatilanne antaa periksi. Katsotaan jos saisin itseni vähän useammin vakituisen silmän alle.

Toivoisin pääseväni taas kisakentille, ainakin esteillä, mutta olen kyllä salaa ihastunut kouluratsastuksen saloihin :D Katsotaan jos löydän itseni vaikka sieltäkin vielä. Yhdet koulukisat vuodessa taktiikalla ainakin mennään ;) 

Mitä suunnitelmia teillä on tälle kaudelle?

4 kommenttia :

  1. kaikille kunnon valkkaa tasaisesti niin saat hyvät hevoset. maastoestekilpailuihin esteille tai kouluun. oli hevonen rohkea tai arka varmasti isotyö palkitsee ja pääsette tulevaisuudessa "kammottavista esteistäyli"

    matkakisoihin saat rutiinia käymällä aktiivisesti kisoissa pitkin suomea. kuljetukset ja uudetpaikat vie toisilta hevosilta voimavaroja ja voi aiheuttaa tressiä joka tarkoittaa sitä että ratsukko hylätään jo ennenlähtöä kovista sykkeistä johtuen. hevonen joka kulkee useemmin kopissa on se tressaamatta harvemmin edes muista hevosista tai uudestapaikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :)
      Olli on tosi rohkea maastoesteillä, itseäni vaan vähän se vauhti hirvittää :D Jos heppa pysyy lapasessa niin sitten ei olisi ongelmaa.

      Veera on aiemmin ollut matkaratsastuskisoissa ja matkustaa kopissa todella nätisti, itse en ole kumminkaan matkaratsastuksesta innostunut vaan Sanna.

      Poista
  2. olli voisi olla ehkäpä hyvä matkaratsu myös.
    jos ylienergisyyttä ja voimaa löytyy, pääsette varmasti
    hyviin ja parempiin tuloksiin ollin kanssa maltti on valttia lueskelin aijempia treenejä myös maneesilta.

    kyseessä kuitenkin ex-ravuri joka tekee työnsä loppuun voimakkaalla tavalla.
    laitat ollille vaikka kaverisi ratsastamaan kentällä näet oikeat liikeet mahdolliset virheet ja jäykkyydet. helpottaa sinun työskentelyä selässä paljon kun näet itse inhottavimmat hevosen reaktiot maasta katsottuna ei videolta. kuitenkin ratsastat hevostasi paljon ja hyvin videoilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :)

      Kyllä ollaan ajateltu Ollistakin matkaratsua, mutta Olli stressaantuu muista hevosista maastossa (varsinkin jos tulevat perässä), mutta ehkä tulevaisuudessa, niin kuin sanoit maltti on valttia.

      Ollin omistaja ratsastaa Ollilla niin että nään mitä hevonen tekee ja yleensä tiedostankin virheet, mutta Olli ei ole saanut ns. ammattilaisen ratsastuskoulutusta, joten virheiden korjaaminen on haastavampaa.

      Kiitos kehustasi :)

      Poista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!