6.3.2015

Vihdoinkin se ulko-ohja löytyi




24.2.2015 ratsastimme Ellin Sirkun kanssa puoliksi. Menimme laitumella koulua, koska kenttä oli jäässä. Sirkku ratsasti ensiksi ja minä olin kameran varressa. Ylläoleva kuva on minun ottamani. Kaikki muut kuvat (c) Sirkku. Pellolle laskeutui yllättävästi sumua, jonka vuoksi kuvista on palanut lumi hieman puhki, yritin niitä vähän parannella kuvanmuokkausohjelmalla.

Kisoja ajatellen piti kokeilla miten kengät ja chapsi yhdistelmä toimii. Pientä paikkailua jesarilla ja jes, toimivathan ne :D



Elli olikin hyvin lämmitelty ja pääsin samantien tekemään töitä. Tavoitteena on ollut löytää rehellinen ulko-ohjan tuki ja nyt se alkaa pikkuhiljaa onnistumaan. Alkuun Elli vastustaa kuolaintuntumaa, otit sitten ohjat miten päin käteen tahansa. Muutaman puolipidätteen ja sisäpohkeen avulla sen saa kyllä kuulolle, mutta joka kerta pitää vähän testailla onko pakko. Miulumminhan se hölköttelisi kaula pitkällä, mikä sille onkin rodunomaisempaa.

Elli tuli kuitenkin nopeasti avuille ja ulko-ohjan tuki alkoi löytymään. Vielä sisäohja on liian kevyt, jopa liian löysä, mutta mielummin ratsastan Ellin kunnolla ulko-ohjalle ja pikkuhiljaa alan sitten lisäämään myös sisäohjan tukea. Näin ollen se alkaa joskus tukeutumaan molempiin ohjiin. Tällöinkin saatiin jo hyviä pätkiä!



E oli tosi kevyt ja elastinen ratsastaa, pystyin tekemäään töitä harjoitusravissa häiritsemättä yhtään hevosta omalla istunnallani. Ravi tuntui helpolta ja E menikin hyvin tasapainossa ja rauhassa. Se oli avuilla ja todella kiva ratsastaa. Satiin tähän mennessä parhaimmat ravipätkät ikinä.

Ensin laukka oli vähän kaahottamista, ja tamma olisi halunnut vaan kiihdytellä pellolla. Onneksi se on herkkä istunnalle ja rauhottuikin nopeasti ja malttoi kuunnella. Molempiin suuntiin saatiin hyvät ympyrät ja siirryin takaisin ravityöskentelyyn.



Elli kehittyy lähes joka ratsastuskerta. On ihan uskomatonta, kuinka tuo hevonen voi yrittää niin paljon ja antaa itsestään joka ratsastuskerta kaikkensa. Sen ratsastettavuuus paranee jatkuvasti ja se lähteeaina innolla mukaan uusiin juttuihin. Lisäksi se oppii nopeasti. Tuon hevosen ratsastaminen saa aina hymyn huulille :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!