22.7.2014

Onnistuneet koulutreenit! (video)



 Viime lauantaina ratsastin Ellillä helteistä huolimatta ja Sirkku tuli kuvaamaan. Kokeilin Ellille Divalla ollutta kevytsatulaa ja ilokseni se istuikin yllättävän hyvin ja kokeilin ratsastaa sillä. Ellin oma satula on ihan ok maastoillessa ja hypätessä, mutta se ei anna mitäään tukea omalle istunnalle, jonka vuoksi kouluratsastuksessa se on syvältä. Omat jalkani ovat lisäksi niin lyhyet, etten saanut kunnolla pohjetta kiinni yleissatulassa.


 Alkukäyntien aikana tunnustelin satulaa ja totesin sen toimivaksi, se istuikin hyvin. Aloitin käynnissä taas hakemalla ohjastuntumalle hyväksyntää ja muutamia ymyröitä. Nyt Elli kääntyi jo hieman paremmin kääntävillä avuilla, alkaa siis selvästi palautumaan mieleen. E olikin tasaisiempi käynnissä kuin viime kerralla, mutta harmittavasti ötökät häiritsivät työskentelyä pahasti, vaikka yritinkin myrkyttää heppaa niitä vastaan..


Ravissa alkuun annoin Ellin mennä hieman vapaammassa muodossa. Yllätyin positiivisesti, kun E oli yllättävän kevyt vasemmasta ohjasta. Tämän päivän teemana oli lähinnä löytää tasapainoinen ravi, jossa minäkin pystyisin istumaan. Loppujen lopuksi sellainen löytyi ja tästä on sitten helpompaa lähteä nostamaan tasoa ylemmäs. Elli paranee kyllä joka ratsastuskerta. Nyt sopivan satulan löydyttyä oma ratsastukseni on huomattavasti helpompaa, joten pystyn keskittymään heppaan enemmän.


Laukkaa työstän pikkuhiljaa. Pieniä hyviä pätkiä kerrallaan ja paljon nostoja. Nostot onnistuivat ravista hienosti ja E oli yllättävän rento laukan aikana. Ympyröitä pitää harjoitella ja niihin hakea lisää tasapanoa ja suorille kokoamista.

Kaikinpuolin treenit meni hyvin ja Sirkku kuvasi muutamia videoklippejä, jotka olen yhdistänyt videoksi. Tällä hetkellä meidän meno näyttää siis tältä:

3 kommenttia :

  1. Tiedätkö mistä tuo alahuulen "lerpatus" johtuu? Tiedän yhden ex lv-ravurin joka tekee tuota myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän entinen hevonen Keke teki tuota myös, mutten tiedä mistä se johtuu.

      Poista
  2. Kyllä se on nätsä ja hyvin meette ! Liikkuspa se munki kanssa vielä joskus noin :)

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!