3.12.2014

Ihan pimeetä touhua



Sirkku pääsi pitkästä aikaa meille tiistaina ja otti kameransakkin mukaan. Ainut ongelma oli, että kello oli yli neljä kun pääsimme kentälle asti.. Silloinhan oli jo ihan pimeää, onneksi maassa oli edes vähän lumen tapaista, joka vähän antoi valoa. Mutta silti... eihän siinä tullut yhtään mitään ratsastamisesta, saati kuvaamisesta. Meidän "kentällä" kun ei ole edes valoja.. Otsalampun valossa voi toki ratsastaa, mutta ei se niin hehkeetä ole.



Mutta onneksi keksimme ratkaisun ongelmaan! Keksimme ajaa traktorin kentän päätyyn ja laittaa takavalot päälle, kylläpäs muuten näki ratsastaa. Ehkä vähän omaperäinen tyyli, mutta hei, se toimi.
Sirkku taiteli myös kameran kanssa, joten saatte myös muutaman tuoreen kuvankin. Kuvat on siis kuvattu ihan pilkkopimeässä, mutta aika hyvä suoritus kuvaajalta saada tälläisiä otoksia siitä huolimatta ;)



 Elliä vähän alkuun ihmetytti meidän uusi valovirityksemme, jonka vuoksi se jännittyi päädyssä. Muutaman kierroksen jälkeen heppanen ei ollut enää moksiskaan koko traktorista. On se vaan niin fiksu tamma, kaikki käy! Käynnin ratsastettavuus on parantunut tosi paljon alkusyksystä. Elli pysyy rentona ja kävelee pitkällä askeleella selän läpi. Nyt se tukeutuu jo vähän paremmin ohjaan ja pään viskely on jäänyt pois.
Ravissa Ellillä oli aluksi hieman kiire, kun kentälle oli jäänyt muutama este ja mamma luuli pääsevänsä hyppäämään. Sain nopeasti ratsastettua kuitenkin avut läpi ja vähän taivuteltiin, ei mitään ihmeellistä.
Laukassa ollaan nyt kertailtu laukannostoja käynnistä, oikealle onnistuvat tosi hyvin ja vasemmallekkin melkein joka toinen kerta. Laukan tahti on parantunut ja sitä voi säädellä entistäkin enemmän. Se pysyy myös aika hyvin kolmitahtisena ja jalat menevät vain harvoin sekaisin.
Lopuksi menin hetken vielä ilman satulaa.



Toivottavasti saisimme viritettyä kentälle jonkun valosysteemin/tai sataisi edes lunta...), koska ratsastusmotivaationi on tehnyt paluun. Nyt olisi inspiraatiota ratsastaa ja viedä Elliäkin taas eteenpäin. Nyt otetaan taas säännöllisesti esteitä treeniohjelmaan, jotta saadaan tekniikkaa paremmaksi. Treenaillaan kuitenkin rauhassa ja harrastetaan kaikkea kivaa siinä ohella. Mutta vähän voisi alkaa panostamaan taas ratsastamiseen, eikä vain selässä matkustamiseen. Katsotaan mihin sitten päädytään.


1 kommentti :

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!