18.12.2014

Huippuratsastuskerta kera kuvien & videon


Nyt tulee hehkutuspostausta eilisen ratsasteluista! Sirkku pääsi sen verran aiemmin tulemaan meille, joten luvassa onkin paljon kuvia ja loppuun kokosin vielä videonkin. Kuvien laatu kärsi hieman valon puutteesta, muttaonpahan nyt edes vähän tuoretta materiaalia.



Tiistaina kävin ratsastamassa Ellillä reippaan tunnin maaston. Ilma oli aivan ihana ja Elli oli erittäin reippaalla tuulella. Laukattiinkin pitkiä pätkiä ja ylitettiin muutama maastoestekkin. 14km lenkki tuli heitettyä ja oli kyllä pitkästä aikaa rentouttava ja mukava lenkki. Ratsukin näytti tykkäävän.
 Keskiviikkona oli tarkoitus ensin kokeilla hiihtoratsastusta, mutta lumi suli inhottavan jäiseksi, joten päätimme suunnata pellolle. Pellon pohja oli yllättävän hyvä ratsastaa, eikä tilsaa tullut pahemmin.



Alkuun ratsastin pitkästä aikaa gramaaneilla ja se olikin hyvä ratkaisu. Elli on varsinkin alkutunnista hieman epätasainen edessäja vastustelee kuolaintuntumaa. Gramaanit auttavat tähän asiaan, vaikka ne ovatkin löysällä. Alkukäynneistä ei meinannut tulla yhtään mitään, kun ratsulla oli hieman menohaluja. Ajattelin jo, ettei kouluvääntämisestä tulisi mitään, kerta innokkuutta oli niin paljon, mutta yllättävän hyvin E jaksoi keskittyä.


Kävin gramaanien kanssa askellajit läpi ja menin molempiin suuntiin hetken verran, jonka jälkeen otin ne pois. Elli tuntui todella kevyeltä, tasapainoiselta ja yhteistyöhaluiseltaratsastaa. Voin rehellisesti sanoa, että tämä oli paras ratsastuskerta E:n kanssa ikinä. E ihan yllätti ravissa tahdikkuudellaan ja laukassa pyörivyydellään. Pystyin myös istumaan harjoitusravissa ilman suurempia ongelmia, hevosta häiritsemättä. Ei voinut kuin hymyillä tuolla selässä.



Sirkku ratsasti Ellillä vielä minun jälkeeni ja oli ilo huomata, että heidänkin yhteistyönsä toimi. Näin myös itse ominsilmin, kuinka hienosti E liikkui. Ei voinut olla kuin ylpeä tammasta. Pikkuhiljaa lähdetään työstämään uusia asioita ja parantamaan jo ennestään opittua. Uskon, että E:llä riittää vielä paljon annettavaa myös kouluratsastuksen suhteen, vaikka lämpöinen onkin. Nyt alkaa olla helpon C:n asiat kunnossa. niitä vielä viilaillaan ja hienosäädellään lisää.



Nyt lähti tämän ratsastajan motivaatio taas uuteen nousuun! Lauantaina suunnataankin maneesille treeenaamaan sileällä kunnon pohjalla. Ehkä ensi kesänä kehtaisi näyttäytymään joissain kisoissakin?




1 kommentti :

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!