3.8.2014

Pellolla ratsastusta



 Perjantaina päivällä Sirkku tuli meille kameraansa ulkoiluttamaan, joten otin Ellin ja lähdimme pellolle ratsastamaan. Elli oli jo tallissa yllättävän virkeän oloinen ja innokkaana lähdössä töihin. Alkukäynnit pellolle eivät ole varmaan koskaan taittuneet noin nopeasti. Ylläoleva kuva kertoo kaiken oleellisen tamman mielipiteestä pellolle pääsystä. Mamma olisi samantien lähtenyt vauhtiin, mutta minä olin suunnitellut hieman kouluratsastusta ennen rallittelua.


 Muutaman ympyrän jälkeen Ellikin alkoi olla kanssani samaa mieltä ja sain työstettyä sitä kivasti. Elli on paljon energsempi pellolla, joten sitä on helpompi ratsastaa. Kentällä E jäää helposti paikalleen, eikä liiku koko kropalla. Ulkoavut olivat hieman hukassa kun toinen yritti kammeta itseään kavereiden luokse. Muutaman muistutuksen jälkeen E kuunteli todella hyvin ja löysimme hyvän tahdin ravissa.


 Haastoin taas hieman itseäni ja istuin harjoitusravissa. Jos jollain on sellainen mielikuva, että Ellillä on helppo ravi istua, voin sen nyt sanoa ettei ole. Kuitenkin tahdin ollessa hyvä, pystyin istumaan selässä häiritsemättä Elliä ja mamma väläyttelikin loistavia ravipätkiä. Tuon ravin kun saan vielä kentälle niin ai että!





mielestäni päivän paras kuva!

Ellin laukka paranee kerta kerralta. Harjoittelemme pieniä pätkiä kerrallaan, koska ravi on enemmän se Ellin juttu. Pellolla on tilaa laukata, joten laukka pyöri hyvin ja ajoittain oikeinpäin ja kolmitahtisesti. Elli laukkaa kuitenkin lämppäriksi hyvin, joten pikku hiljaa työstämällä siitä saa ihan kelvollisen. Seuraavaksi treenaamme taas nostoja käynnistä, mamma kun on nähtävästi ne unohtanut.


 Elli toimi niin mallikkaasti, että päätin palkita sitä ja pitää vähän hauskaa. Tämä tarkoittaa Ellin kohdalla vähän revittelyä pellolla. Mamma oli heti juonessa mukana ja jopa hieman kuumui. Ellillä on kyllä aivan ihana vaan päästellä, se pysähtyy heti kun haluan, eikä rieku. Kiitolaukan jälkeen voit ratsastaa yhdellä ohjalla ja siirtää istunnalla tamman käyntiin. Helpompaa ei voisi olla. Pääosin reviteltiin laukassa, mutta muutaman pätkän sain Ellin tulemaan ravissakin ja mammahan lähti. 





Loppuveryttelyjen jälkeen palasimme talliin ja Elli pääsi suihkun kautta takaisin laitumelle.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!