9.6.2014

Virallisesti ylioppinut!

ja varovainen come back!


Reilu viikko sitten myös minä sain painaa valkolakin päähäni, jes! Lukio on siis virallisesti ohi. Onneksi päivän aikana ei satanut juurikaan vettä ja saimme juhlia hyvässä, vaikkakin hieman viileässä ilmassa. Itse pidin juhlat vuokratulla paikalla, söimme äitini tekemää järkyttävän hyvää ruokaa ja jutustelimme sukulaisten ja ystävien kesken. Halusin pitää pienet juhlat ja ne sainkin, loisto päivä! Kuvista saamme kiittää Sirkkua ja Emmaa.


Ennen juhlia oli todella kiireistä aikaa, enkä juuri koneella istuskellut. Juhlien valmistelu ja muu toiminta veivät suurimman osan ajasta. Ja koska minulla ei ikinä käy tuuria mekkojen suhteen, jouduin kiikuttamaan räätälöidyn mekon vielä äidilleni ennen juhlia, koska se oli liian iso..Onneksi äiti korjaa!


Monet onnittelivat ja sanoivatkin suoraan että hieman epäilivät selviytymistäni lukiosta, kun pihassa on viiden hevosen talli, joka sitoo paljon, varsinkin ajallisesti. Totta puhuen, mietin välillä itsekkin että selviänkö, mutta aikatauluttamalla asioita ja joustavuudella selviää asioista. Tässä sitä kuitenkin ollaan, virallisesti ylioppilas.


Mitäs sitten? Hyvä kysymys! Muistan ysiluokalla ollessani, "menen lukioon ja kyllähän nyt kolmen vuoden aikana keksin mitä haluan tehdä isona.." Mutta keksinkö? No en! Joten tässä sitä ollaan, luultavasti pidän välivuoden, menen töihin ja etsin sitä itselleni sopivaa ammattia vielä hetken. En ota nyt stressiä tulevaisuudesta, vaan yritän elää hetkessä.


Onnittelut myös muille valkolakin saajille tai ammattiin valmistuneille!

3 kommenttia :

  1. Paljon onnea valkolakista! Hirmuinen uurastus ja työ, hengähdä hetki ihan rauhassa, olet sen ansainnut! Ps. Toivottavasti alat taas kirjoittaa blogia, on niin tylsää kun uusia postauksia ei tule! :(

    VastaaPoista
  2. Vau miten ihania kuvia! (: Ja onnea lakista! Miten monta ainetta kirjoitit? Saako udella tuloksia? :D
    Terveisin vuoden vielä opiskeleva kaksoistutkintolainen, valkolakki häämöttää... !

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti, mutta muistathan pitää kommentit asiallisina. Kiitos!