Ainakin hetkellisesti bloggaaminen on noussut taas aivan uusiin sfääreihin. Nyt löytyy juttua ja jopa tuoreita kuviakin. Kaikki kuvat ovat taas Sirkun kameran räpsäisyjä. Varoitan kuvapaljoudesta ja postauksen pituudesta.
Ellin kanssa kunnon kouluratsastus on, myönnetään, jäänyt hieman vähemmälle. Tai no, aina kun siellä selässä olen ollut, olen vaatinutkin, mutta ratsastusaikani saattoi vaihdella 5min-30min. Ja tuona aikana ei saada niin hyvää tulosta kun tunnin ratsastuksella. Oma into on ollut kateissa, jonka takia ollaankin tehty enemmän molemmille mukavia asioita, mutta nyt alkaa löytymään myös treeni-into, Aamuvuoron jälkeen hyppäsin ratsun selkään ja tilasin hyvän ilmankin päällisiksi. Panostimme jopa samansävyisillä pinteleillä ja satulahuovalla.
Ratsastin siis lähipellolla, johon rakennetaan vielä toinen laidun, kun heinä hieman kasvaa. Olimme pellolla ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja Ellihän keräsi hirveästi energiaa ja oli vain sitä mieltä, että nyt mennään kovaa. (Tätä kovaa menemistä harrastimme viime syksynä muutaman kerran). Hieno yhdistelmä, kun ratsastaja haluaa vääntää kerrankin koulufiiliksellä ja heppa leikkii parhainta laukkaratsua, kuumuu ja muistuttaa lähinnä viulunkieltä. Pörinä kuului varmaan naapuripitäjään asti. En edes muista, koska oltaisiin kävelty noin reippaat alkukäynnit. E käveli pitkällä ja matkaavoittavalla askeleella eteenpäin korvat tötteröllä.
Ohjat tuntumalle kerätessäni alkoi mamman protesti, eikä, en halua! Siinä sitten venkoiltiin ja väisteltiin. Pysähdyksissä peruutettiin ainakin 5 metriä sivullepäin ja steppailtiin. Ohjia nyittiin kädestä ja tahdista ei voinut edes puhua. Muutaman sedettävän pätkän jälkeen siirryin raviin (mokomat ötökätkin kun kiusasivat) ja ulkopohje oli ihan vieras sana. Ratsastin kannuksilla, joista Elli ei oikein tykkää, koska silloin saan ulkopohjetta tehostettua paljon paremmin. Raviolttien ja napakan ratsastuksen avulla tamma alkoikin pikkuhiljaa kuunnella. Nostin laukan ja sitten koko pakka levisi. Pää taivaassa, miljoona jalkaa vatsan alla ja ajatuksena vain juosta kovaa eteenpäin. Ehei, ei käynyt kuskille. Uusi yritys ja sinnikästä ratsastamista, jonka seurauksena ratsukin palasi taas maanpinnalle ja töihin.
Tämän jälkeen otin ravin työnalle ja niin sanotun tuuppauksen. Yritin keskityä myös omaan ratsastukseeni, mutta kuten kuvista näkee, parannettavaa on vielä paljon. Yläselkäni on erittäin jumissa tällä hetkellä, tallin lattian lakaisukin oli ohan tuskaa.. Se vaikuttaa heti ryhtiini, joka on muutenki hieman kehno. Yritys oli kuitenkin hyvä, ja tiedostan asian, joten lähden sitä korjaamaan. Toinen asia on kädet, ne ovat toki hartioihin yhteydessä, mutta kuitenkin. Käsien korkeus muuttuu eri tehtävien ja askellajien välillä. Käteni pysyisi paremmin samassa tasossa, kun nostaisin nenän ylös ja katsoisin jotain muuta, kun hepan söpöjä pörrökorvia. Lisäksi ohjien pituus pitäisi pysyä samana. Elli ei vielä pysty menemään samassa muodossa kaikissa askellajeissa, eikä varmaan koskaan siihen pystykkään. E vaihtelee askellajien välillä sekä sisällä muotoaan, joka tekee siitä erittäin epätasaisen edestä. Hetken aikaa ohjat ovat hyvänmittaiset ja tuntuma säilyy, seuraavassa hetkessä E vaihtaa pään asentoa ja ohjat roikkuvat.. Erittäin vaikea aasia selittää, mutta yrittäkää ymmärtää. Jottei ihan negatiiviseksi ruveta niin jalat pysyivät aika hyvin paikallaan ja pystyin istumaan harjoitusravissa aika vaivattomasti.
Yritys palkittiin ja pikkuhiljaa E tuli paremmin avuille ja yhteinen sävel alkoi löytymään. Ravi alkoi sujumaan ja löydettiin hieman tahdin poikasta. Ratsastin siirtymisiä käyntiin ja pysähdykseen ja siirtymiset olivat pehmeitä ja E pystyi kantamaan itsensä niiden läpi yllättävän hyvin. Aikaisemmin, kun kuntoa eikä taitoa ollut, näin ei pystytty tehtävästä suoriutumaan. Olin erittäin ylpeä tammasta, jossain mekin ollaan siis kehitytty. Myöskin laukka-ravi siirtymiset onnistuivat, jopa niin että pystyin itse istumaan harjoitusraviin samantien laukasta.
Kun ravi ja siirtymiset sujuivat, laukkasin vielä hetken verran. Tsemppasin nostoihin, että ne olivat teräviä. Nostot ovat taas parantuneet huimasti, itse täytyy vain olla todella tarkka apujensa kanssa.
Saatiin hyvää pyörivää laukkaa ja voin sanoa, ettei ole enää helppo laukka istua. Ehei, vatsalihakset saa kyllä loistavaa treeniä.
Loppuun vielä fiilistelin ravilla, joka tuntui jo erittäin hyvältä. Minun oli helppo olla kyydissä, ratsastaa ja hymyillä. Se pieni hetki, kun tietää, että ratsastus on onnistunut. Heppa teki töitä mielellään ja kuunteli aina uutta pyyntöä ja vielä toteuttikin sen. Kyllä pystyi hyvillä mielillä lopettamaan tämän ratsastuskerran (Ellin kanssa yleensä aina). Heppa ansaitsi vielä loppukäynnit, jonka jälkeen suuntasimme takaisin tallille, jossa Poppis jo huuteli kaveriaan ja liikutti itse itseään tarhassa.
Ensi viikosta on tulossa taas hieman kiireisempi, enkä tiedä miten kerkiän ainakaan Ellillä ratsastamaan. Taikun luona pitäisi vierailla ja Poppiksen kanssa touhuta. Katsotaan mitä keritään.
Toivoisin mielipidettä tälläisestä isomman mittakaavan postauksesta, tykkäsittekö? Miltä menomme näyttää nyt teidän silmiinne? Onko jotain toivepostauksia, jotain muuta kuin ratsastukseen liittyvää? Nyt saa tuoda omat ajatuksensa julki.
P.S: Huomenna koittaa ihana päivä! Tästä kuulette varmasti myös blogin puolella. Pikkuvinkki: lähden tapaamaan erästä vanhaa tuttavuutta. <3 Kellään mitään ajatusta mitä tapaahtuu?
