27.2.2014

Pitkä video!

paljon liikkuvaa materiaalia

Tässä on nyt tämä lupaamani pidempi video (9 minuuttia!), johon olen koonnut eri ratsastus kerroilta videoita yhdeksi suuremmaksi kokonaisuudeksi. Musiikista pahoitteluni, tuo oli ainut tarpeeksi pitkä ja yhtenäinen koneellani, joten saa luvan kelvata.



Nyt saa antaa palautetta, tuliko videosta liian pitkä ja jaksoiko sen kattoa loppuun asti?

23.2.2014

Estetreenejä kotona


Ollilla ja Divalla hyppyjä kotona


Viikko onkin taas hurahtanut hurjan nopeasti. Blogin kirjoittelulle ei ole ollut sopivaa aikaaa, tämäkin kun vie yllättävän paljon aikaa. Kaikki kolme heppaa ovat liikkuneet aktiivisesti ja lauantaina Sirkku tuli meille ja oli vuorossa esteitä. Niittyllä oli hyvä pohja hypätä ja rakensimme pari vähän erilaisempaa estettä.


Aloitin ensin Ollilla, vaikka hyppäsimme niityllä, niin verryttelin kentällä. Tällöin Olli ei samantien innostu esteistä, vaan malttaa verytellä kunnolla. Ratsastin pitkästä aikaa kannukset jalassa ja yllättävän vähän O niistä reagoi, odotin vahvempaa reaktiota, mutta parempi näin päin. O kävelikin alkuun rennosti ja oli hyvällä tuulella.


Käynnin jälkeen työskentelin ravissa tehden paljon ympyröitä ja kaarevia teitä. Näin Ollin oli pakko kuunnella minne minä haluan, eikä vain juosta pois alta. Ravi oli ihan hyvän tuntuista, itselläni oli ongelmia harjoitusravissa. Remonttiturparemmi tuntuu ainakin tällä hetkellä hieman paremmalta kuin meksikolainen. Olli reagoi puolipidätteisiin nopeammin ja nyt sen kieli mahtuu paremmin suuhun.


Laukatessa Olli pukitti kerran, mutta muuten laukka meni ihan hyvin. Pystymme laukkaamaan kenttää ympäri ja tekemään ympyröitä muuallakin kuin vain tosiessa päädyssä. Tämäkin on jo huimaa edistystä entiseen. Olli alkoi kuumenemaan muutamista laukanvaihdoista, joten lopetin koulutyöskentelyn hyvään laukkapätkään.


Sitten siirryimmekin niitylle itse hyppäämään. Olli tuijotti esteitä korvat hörössä ja oli ihan into piukeena mensosa eteenpäin. Sanna oli myös menossa mukana ja huusikin minulle aina tarpeen vaatiessa, että "istu!". Kun itse muistan istua, niin heppakaan ei kaahota ihan niin paljoa. Itselläni on erittäin huono tapa jäädä vain jalustimille seisomaan, jolloin O lähtee sillä sekunnilla. Sannan muistutukset kuitenkin helpottavat paljon ja meno on paljon rauhallisempaa.


Aluksi tulin molemmista suunnista ravipuomit ja O ylittikin ne tosi nätisti. Ennen se joko hyppäsi niiden yli tai laukkasi väkisin niiden läpi, nyt se jopa hieman alkoi kantamaan itseään puomien päällä ja "leijui".
Tämän jälkeen tulin muutaman kerran molemmista suunnista pienen pystyn. Pienillä esteillä Ollia on vaiekampi ratsastaa, koska se menee vaikka takaperin yli tuon kokoisista esteistä. Se ei joudu miettimään kummemin
mihin jalkansa laittaa, joten välillä se vain "räiskäsee" esteelle. Kuitenkin saatiin hyvät ja hallitut hypyt alle.


Tämän jälkeen hyppäsimmekin "hieman" sulanutta lumiukkoestettä. Harmiksi este suli todella pahasti, jonka vuoksi se näyttääkin hieman huvittavalta, mutta kuvitelkaa tilalle hienot lumiukot. Tälle esteelle saatiin hyviä hyppyjä, vaikka kerran ponnistuspaikka jäi hieman kauas.
Tulin myös erilaisempaa rengasestettä, jolta ei valitettavasti ole tarkkaa kuvaa. Tämän esteen kohdalla meillä oli ongelmia alastulon jälkeen suunnan kanssa. Minä halusin vasemmalle ja Olli väkisin oikealle. Lopetimme hyppäämisen kun sain esteen jälkeen käännettyä sinne minne minä halusin.



Kokonaisuutena meni taas yllättävän hyvin. Kertaakaan O ei hypännyt pystyyn, eikä lähtenyt käsistä, vaikka reipas olikin. Jälkiviisaana olisi alkuverryttelyissä olla sivuapuohjat, jolloin O olisi ollut vieläkin rauhallisempi, mutta jatkossa sitten. Kokonaisuuteen olen kyllä tosi tyytyväinen, hieno heppa!


Tämän jälkeen vaihdoimme Ollin Divaan ja Sirkku ratsasti alkuverryttelyt ja hyppäsi ensimmäisenä. Sirkulla ja Divalla menikin todella hyvin :)
Tämä oli kolmas hyppykerta Divalla ja se meni odotettua paremmin. Ponilla alkaa olemaan jo kuntoa hyvin alla ja intoa esteille. Se selvästi nauttii hyppäämisestä ja nyt alammekin nyt hakemaan rutiinia myös esteiltä. Pienillä esteillä onnistumisia ja hitaasti eteenpäin niin hyvä tulee.


Itse oli ihan pakko kokeilla, miten hyppääminen onnistuu ilman satulaa. Vaikka Sirkulle sanoinkin vielä vähän aikaa sitten, että Divan kanssa menee aikaa ennenkuin kokeilen, mutta toisin kävikin. No, selässä pysyin, vaikka ekan yrityksen jälkeen poni yrittikintemppuilullaan saada kuskin selästä alas. Tämän jälkeen otin muutaman onnistuneen hypyn ja jätimme siihen.


Loppuverryttelyt menimme kentällä ja kävin eri osia kouluohjelmasta pikaisesti läpi. Poni toimi ihan kivasti, ja lopetimmekin hyvien pätkien jälkeen. Lopuksi tein vielä selässä maailmanympärysmatkan niin, että Sanna piti vähän kiinni ponista. Diva seisoi rentona paikallaan eikä välittänyt juuri ollenkaan. Hienoa!



Yritän editoida mahdollisimman nopeasti videota viimeaikaisista ratsastuksista!


19.2.2014

Samu & Vinkkeli

7.2.2014

Hupsis, olen näköjään unohtanut julkaista yhden postauksen tuolta välistä. No, paremmin myöhään kun ei milloinkaan. Eli, siis tämä on kirjoitettu jo 9.2.2014.

Perjantaina oli ensimmäinen yo-koe, hui! Päivän ohjelma olikin hieman erilainen, kokeen jälkeen kävin hakemassa Sirkun matkaan ja lähdimme ratsastamaan toiselle yksityistallille. Matkaan kului aikaa reilu puoli tuntia, mutta se kului nopeasti. Tallilla vastassa odottikin Suvi, joka on esiintynyt blogissa useasti kuvaajan roolissa.
Kaikki kuvat on kuvannut (c) Suvi Sivo http://hulvaton.kuvat.fi/



Tallilla vastassa odottikin järjettömän suloinen poni Samu! Luulin sitä oikeasti isommaksi, mutta ponin säkä olikin n.125cm. Poni oli ollut kuulemma hieman hankala ja heitellyt ratsastajaansa selästään, jonka vuoksi minua pyydettiin läpiratsastamaan ponia. Sirkku ratsasti samaan aikaan suomenhevos Vinkkelillä. Tallilla oli kiva pieni oma kenttä, missä oli hyvä ratsastaa.


Aluksi kävelimme pitkät alkukäynnit, jonka jälkeen työskentelin käynnissä. Kuulostelin hetken ponia ja kokeilin miten avut menevät läpi. Ensin oli havaittavissa pientä vänkäilyä ja kaverin perään yrittämistä, mutta volteilla sain ponin hyvin kuulolle. Tämän jälkeen tein vuorotellen pitkillä sivuilla avo- tai sulkutaivutusta. Poni kuunteli tosi hyvin ja reagoi pieniin apuihin. Kun olin saanut molempiin suuntiin hyvät pätkät, tein muutamat etu- ja takaosakäännökset. Molemmat sujuivat suht hyvin, takaosakäännöksissä kaaresta tuli hieman laajempi. Tein vielä muutamat pohkeenväistöt keskihalkaisijalta uralle, nämä sujuivat pelkän ajatuksen voimalla.


Ravissa lähdin ensin taivuttelemaan pääty-ympyröillä ja suoristamaan pitkillä sivuilla. Sitten tein samoja harjoituksia kuin käynnissäkin eli pohkeenväistöjä, avo- ja sulkutaivutuksia. Poni ei kyseenalaistanut apujani ollenkaan ja meni todella hienosti. Huomasi kyllä, että poni on hyvin koulutettu ja osaa kyllä, kunhan osaa pyytää. Hieno poni!


Laukassa hain hyvää tempoa ja tein muutamat vaihdot ravin kautta. Olin varautunut laukassa jonkinsortin temppuiluihin, mutta poni yllättikin eikä tehnyt mitään. Lopuksi vielä verryttelin eteen-alas ja kävelimme pitkät loppukäynnit osaksi kentällä ja osaksi maastossa.


Tämän jälkeen hyppäsin suomenhevos Vinkkelin selkään. Voin sanoa, että se tuntui isolta Samun jälkeen! :D
Vinkkeli on ex-ravuri, jolla on ollut vähän taukoa kenttä työskentelystä. Tein aluksi käynnissä muutamia voltteja hakien taivutusta ja vähän kokeilin miten heppa toimii parhaiten.


Ravissa Vinkkeli väläyttelikin kivoja pätkiä. Ravi oli rauhallista ja kun sisäpohje meni läpi, alkoi ponikin toimimaan. Tästä saa tulevaisuudessa kyllä kivan hevosen. Tein ympyröitä ja suoristelin pitkillä sivuilla. Vinkkeli oli vasempaan kierrokseen hieman jäykempi kuin oikeaan, mutta kenttätyöskentelystä olikin ollut taukoa ja uskon, että se parantuu jatkossa.

Otin muutamat laukannostot ja ympyrät molempiin suuntiin. Ex-ravuriksi laukka oli kivan rauhallista, eikä pelkkää päätöntä kaahailua. Potenttiaalinen heppa, ehkä vähän hömelö, mutta yritti parhaansa.


Omistaja oli ollut tyytyväinen ratsastuksiimme ja pyysikin jos pääsisin ratsastamaan ponilla uudestaan. Näillä näkymin olen menossa viikolla 9 Sirkun mukaan tallille.

Mitä tykkäsitte postauksesta, joka ei kerro omista hevosistamme? 

17.2.2014

Nousujohteista!

Ollin ratsastus 16.2.2014


En ollut ratsastanut kiireideni vuoksi Ollilla koko viikkona, joten sunnuntaina kiipesin sitten heppasen selkään. Sirkku otti kuvia sekä muutaman videon. Kasaan videoita isompaan videoon, pikkupätkiä on inhottava ripotella sinne tänne. Olin (jälleen) varautunut loistavilla vaatteilla, jonka vuoksi collarit nousivat jatkuvasti polviin..enkä alkanut niitä säätelemään aj täten hermostuttamaan Ollia, mutta yrittäkää kestää :D


Alkuun O käveli muutaman kerran kenttää ympäri ja oli yllättävän rauhallinen vaikka vapaata olikin alla. Aloin tehdä käynnissä muutamia ympyröitä ja O kuuntelikin hyvin. Tein muutamia pysähdyksiä ja aloin aika nopeasti ravailemaan.

tämä kuva pääsi fb:hen!
Ravissa O ei ole pitkään aikaan ollut noin hyvä! Se meni hitaasti, ei siis kaahottanut ja kuunteli. Se ei myöskään kiukutellut mitään ylimääräistä vaan oli miellyttävä ratsastaa. Muoto pysyi tasaisena ja O käytti hyvin kroppaansa. Huomasi kyllä harjoitusravissa, etten ollut mennyt vähään aikaan Ollilla. Vatsalihakset joutuivat kyllä töihin ja piti ihan keskittyä itse istumiseen.
Ravista jäi tosi hyvä fiilis, O teki tyytyväisenä töitä ja meni vauhdillisesti melkeimpä hitaammin kuin Diva.



Laukassa O oli ehkä paras pitkään aikaan (tästä on todiste videollakin!). Se kuunteli istuntaa, kokosi laukkaa, oli kevyt kädelle ja kantoi itseään. Pystyin oikeasti nauttimaan selässä, noin helppoa sen pitäisi olla aina. Mahtava hevonen, kumpa se olisi jatkossakin yhtä hyvä. Siirtymiset laukkaan ja takaisin raviin olivat siistejä ja nätin näköisiä.


Laukan jälkeen ravailin vielä loppuraveja, O meinasi alkaa kiihdyttelemään, mutta tuli taas takaisin. Ravi oli rentoa ja tasaista. Joku päivä me vielä voidaan kävellä loppukäynnit selästä käsin. Nyt on ravi-etappi jo saavutettu. Pienillä askelilla eteenpäin ja kärsivällisellä työskentelyllä.


Ja Olli on kohta melkeimpä lihava, satulavyötä piti löysätä! Ihanaa huomata, että O alkaa olla tyytyväinen oloihinsa ja saada lihaa luitten päälle. Nyt sitä voi hymyillä suin esitellä vieraille ja eläinlääkärikin kehui sen kuntoa. Odotan innolla kesää, kun saa ton hirveän mammuttikarvan vielä pois ja sielän kesäkarvan tilalle.


Tänään kävin ostamassa hannoverilaisen turparemmin eli remonttiturparemmin. Se yhdistettynä PeeWee-kuolaimeen on nyt kokeilussa. Oli pakko käydä vielä pikaratsastamassa ja kokeilemassa miten O toimii tällä systeemillä.
Menin ilman satulaa kaikki askellajit läpi kentällä ja O toimi ihan hyvin. Se oli kädelle pehmeä, ja otti puolipidätteet paremmin läpi. Myös kieli mahtui suuhun paremmin, se on ollut välillä vähän ongelmana joidenkin kuolainten kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että pimeässä ratsastaminen Ollilla ilman satulaa kehittää tasapainoa! :D



16.2.2014

Paluu arkeen ja Divan ratsastus

Viikko 7
Huh huh, mikä viikko takana. Ruusukova, penkkarit, wanhojentanssit ja maka Viroon! Nyt täytyy todeta, että oli kiva viettää elämää myös tallin ulkopuolella, mutta sunnuntaina oli pakko kiivetä taas hevosen selkään! Nyt on siis lukion viralliset koulupäivät ohi, joka tarkoittaa, että yo-kokeet ovat aivan nurkan takana..jainks. Penkkarit sujuivat todella kivasti ja lähdimme juhlistamaan lukion loppumista päivän Viron reissulla. Hieman kirpaisi kun herätys kello soi 3.15 ja takaisin sängyssä olin klo 0.00.



Itse ratsastin Divalla maanantaina ja tänään sunnuntaina. Sirkku liikutti viikolla muutaman kerran, kiitos! Poni sai siis kivasti liikuntaa, eikä vain lihonut ja möllöttänyt tarhassa. Maanantaina ratsastin vajaan tunnin verran koulua, ihan perusjuttuja ja yritin saada ponia hyvin kuulolle. D oli sopivan energinen ja toimi ihan hyvin, vaikka edellisestä kouluratsastuskerrasta olikin vähän aikaa. Harjoittelimme käynnistä laukannostoja, yllättävän hyvin ensimmäiseksi kerraksi. poni nosti parin toiston jälkeen laukan alle kahden raviaskeleen avulla. Hyvä poni.


Ti-la en käynyt tallilla kuin kääntymässä. Välillä on ihan hyvä olla tallilta poiskin ja viettää vähän omaa aikaa hyvin ystävien seurassa. Oli kyllä hyvä matka ja viikko!
Nyt siis palaan taas normaalipostaustahtiin ja kun koulu on päättynyt, yritän ottaa päivällä ainakin puhelimellani kuvia postauksiin.


Sunnuntaina oli jo pakko päästä hevosen selkään ja Sirkku ystävällisesti kuvasi. Ratsastimme Divalla puoliksi, Sirkku meni alkuun ja minä lopuksi. Pohja oli hieman raskas suojalumen vuoksi, joten D väsyi loppuakohden, joka näkyy epätasaisuutena muodon kanssa. Lopuksi annoin Divan venyttää eteen-alas ravissa.


Illemmalla Diva pääsi hierontaan ja harjan siistimiseen. Kuvissa näkyy vielä tuollainen leijonaharja :D pitäisi vielä ihan nyppiä se kunnolla, mutta nyt riitti saksilla siistiminen. Mitään suurempia jumeja ei ollut, mutta silti D pääsee säännöllisesti Sannan käsittelyyn. Jokaisen hieronta kerran jälkeen liikkeet ovat parantuneet ja poni taipuu entistä paremmin.


Olen nyt ottanut tavoitteeksi muutamat seurakoulukilpailut tässä kevän mittaan, luokkina Helppo C:tä. Nyt siis treenataan ratoja ja yritetään saavuttaa halutut tavoitteet. Katsotaan miten lähtee menemään ja sitten teemme suunnitelmia pidemmälle keväälle ja kesälle. Josko vaikka tänävuonna pääsisi ihan kisailemaankin..



Ensi postaus kertoo superhienosta Ollista!

10.2.2014

Onnistuneet estetreenit!

maneesilla hyppäämässä 8.2.2014

Lauantaina oli kamalan sumuinen ja inhottava ilma, mutta onneksi olimme varanneet maneesin ja pääsimme taas kunnolla hyppäämään. Mukana olivat siis kaikki kolme heppasta, Sanna, Sirkku, pikkusiskoni ja Suvi, joka toimi kuvaajan roolissa. Maneesissa oli utuisen ilman ja huonon valon takia hankala kuvata, mutta saatiin silti ei niin tärähtäneitä kuvia ja hyviä videoita! Kiitos siis Suville- http://hulvaton.kuvat.fi/

Kerron pienen selosteen miten hepat menivät, pari kuvaa ja lopuun saatte videon!

Olli

Sanna-Olli

Ollilla on ollut pitkä tauko hyppäämisestä (en edes muista koska ollaan viimeksi hypätty, kaiketi lokakuussa?), ja on vaikea olla kirjoittamatta ylistystekstiä tuosta hevosesta, mutta yritetään.
O toimi alku ja loppuverryttelyissä Sannan ratsastamana todella hienosti kaikissa askellajeissa. Minä hyppäsin sillä esteitä, ilman että jarrut olisivat kadonneet kertaakaan. Yhtäkään kertaa O ei hypääny pystyyn, se ei edes yrttänyt. Itse täytyi vain istua ja odottikin istuntaa todella hyvin. Ylitimme 90cm okserin ongelmitta, kunhan herra malttoi keskittyä eikä vain räiskinyt läpi. Uskomattoman hyvä fiilis jäi! Tästä on suunta taas ylöspäin.

Henna-Olli

Diva

Sirkku-Diva

Divan toinen estekerta ja Sirkku hyppäsikin Divalla suurimman osan ajasta. D hypäsi myös todella hyvin, jumpat ja okseri ei tuottanut mitään ongelmaa ja poni vaihtoi laukat esteen päällä. D myös imi itse esteelle, eikä yrittänyt mennä ohi, niinkuin viime kerralla.
 Nyt kasvatetaan lisää kuntoa ja treenataan maltilla, niin hyvä tulee. Itse hyppäsin lopuksi muutamat hypyt ja täytyy sanoa että ponissa on potenttiaalia!
Elli



Elli olikin päivän häslänsählä. Kaikkea piti kytätä ja hypätä järkyttäviä hissiloikkia, esteiden alla olevat pelokkeet olivat ihan järkyttäviä. Ne olisivat voineet vaikka syödä pienen hevosen. Kuitenkaan tuon hevosen innostukselle/tempuille ei voi kuin nauraa. Hassu heppa. Ellille vaan lisää rutiinia ja laukkatyöskentelyä, niin joku päivä sekin malttaa hypätä. 

Sirkku-Elli


Henna-Elli

Katsokaa videon HD-laatuisena! (1080p). Videoissa ratsastan minä ja Sirkku.


Mitä tykkäsitte tällaisesta postauksesta?

9.2.2014

Blogi päivittelyä!

nyt ollaan taas ajantasalla!

Ajattelin hieman uudistaa blogin ilmettä ja sisältöä. Olen päivittänyt välilehdet ajantasalle ja muutenkin korjaillut pari juttua blogista. Nyt varsinkin, kun äidinkielen yo-koe oli tällä viikolla, yritän jatkossa panostaa blogin teksteihin ja muutenkin postauksiin. Postauksia ei välttämättä tule joka päivä, ehkä kaksi tai kolme viikossa, mutta yritän panostaa näihin enemmän. Seuraavissa postauksissa onkin älyttömän söpö poni pääosassa ja videota meidän lauantain esteratsastuksista videon kera!

Blogi sai nyt uuden ulkoasun. Alle saa toki kommentoida sekä risut että ruusut uudesta ulkoasusta. Blogin ulkoasun on tehnyt baneerikilpailun-voittaja http://elviirakouros.blogspot.fi/

"Tätä blogia kirjoittelee 18-vuotias lukio-opiskelija Pohjois-Pohjanmaalta. Kirjoitan blogia kahden hevoseni arjesta. Minusta ja hevosista voit lukea lisää ylävälilehdistä. Olen nyt myös aloittanut tämän blogin postausten kirjoittamisen suomen lisäksi myös englanniksi. Kirjoitan englanniksi niin usein kun pystyn oppiakseni kieltä paremmin ja siksi koska minulla on tulossa pitkän englannin kirjoitukset. Teksteissä tulee olemaan paljon virheitä, koska en ole kovin hyvä... Merkitsen aina postauksien alkuun Fin&En tai vain Fin tai En. Pääsääntöisesti kirjoitan kaikki postaukset ainakin suomeksi."

Nyt saisi esittää toivomuksia jatkoa ajatellen, mitä te haluaisitte täältä blogista lukea? Onko jotain mikä häiritsee, tai kaipaisitte korjausta? Nyt saa (pitää!) kertoa mielipiteensä.

videolta kaapattu kuva tulevasta postauksesta!

6.2.2014

Edistystä Ellin kanssa

ratsastus 5.2.2014
Vaikka olinkin eilen vielä vähän kipeä, päätin silti nousta hevosen selkään. Paljon vaatteita päälle ja nenäliinoja taskuun, niillä pärjäsinkin oikein hyvin. Sirkku tuli ratsastamaan Divalla, joten samalla hän ystävällisesti kuvasi myös meidän ratsastelujamme. Omasta kunnostani johtuen en ratsastanut mitenkään rankasti, ja Ellilläkin oli ollut kevyempää takana rokotuksesta johtuen. Nuhakin sai kyytiä kun pääsi hepan selkään. Mikä kuvista on teidän suosikkinne?



Olen vuodenalusta ratsastanut Ellillä koulua kerran viikkon, viimeiset kaksi kertaa gramaanien kanssa. Elli on ollut välillä edestä epätasainen eikä hae ohjastuntumalle. Se myös saattaa tehdä ravuripäänheittoja tai vastaavia, jotka ovat ihan ymmärrettäviä, ravurihan se on. Gramaanit auttavat tasaisuuden ja ohjastuntuman hyväksymisessä. Itse ratsastan suhteellisen löysillä gramaaneilla, eli kun heppa myötää, painetta ei muodostu. Apuohjat ohjaavat hevosta tekemään oikein, ne eivät ole pakotuskeino.


Ellillä ei ole kouluratsastusta ihan järjettömästi menty, toukokuussa 2013 aloitimme kunnolla ratsastamaan ja se on siitä lähtien oppinut pohkeet, kääntymisen ja siirtymiset ajan kanssa. Tavoitteellista treenausta ei siis ole ollut. Sillä on kasvatettu lihaskuntoa ja kestävyyttä, jotka ovatkin nyt hyvällä mallilla. Nyt olen alkanut ratsastamaan Ellillä kerran viikossa koulua ja tarkoituksena saada heppa liikkumaan oikeinpäin kaikissa askellajeissa. Koska tämä kaikki on Ellille uutta, pidän harjoitukset yksinkertaisena, kiitän paljon hyvin tehdystä työstä ja kävelen pitkillä ohjilla usein välikäyntejä. Haluan, että E oppii uudet asiat positiivisuuden avulla. Kuvista näkeekin, että heppa liikkuu koko ajan korvat hörössä :)

Tämä on yksi lempparikuvistani

Elli on osoittautunut todella nopeaksi oppijaksi. Sillä on luontainen halu miellyttää ratsastajaansa ja se on perso kehuille. Käynnissä perusratsastusmuoto löytyy ja säilyy aika hyvin, ainoana ongelmana on välillä paikoittainen jumittelu. Ravi on tämän hevosen valttikortti, sieltä löytyy tosi hienoja pätkiä! Lämminveriseksi ravi on tahdikasta ja kun heppa kulkee koko kropan läpi, se on myös näyttävää. Laukassa olemme onnistuneet hakemaan paikoitellen nenää eteenalas ja laukassa on löytynyt jo vaihteet. Laukkaa saa siis jo vähän kasata tai lisätä, askeleita sieltä täältä Elli myös kantaa itseään oikeinpäin. Laukassa edetään rauhassa, koska se on vaikein askellaji. Kuitenkin ollaan menty huimasti eteenpäin näiden kolmen ratsastuskerran aikana.


Eilen ratsastin vähän aikaa gramaanien kanssa ja sen jälkeen otin ne pois. Alkuun Ellille ei oikein tiennyt miten olisi pitänyt reagoida ja se jumitti. Ensin hain kaasun ja jarrun kuntoon ja aloin sitten pohkeella työstämään ja sieltä löytyi taas se liitokavio. Ei ole ratsastajallekkaan helppoa ratsastaa harjoitusravia! Varsinkaan kun satulassa ei ole minkään sortin polvitukia, mutta vähän haastetta siis molemmille ;) Hevonen oppii kulkemaan oikeinpäin ja kuski istumaan harjoitusravissa. Täytyy kyllä sanoa, että Ollin ja Divan harjoitusravi on tähän verrattuna lastenleikkiä, vaikka nekään eivät ole mitenkään helppoja!


Ratsastin ilman gramaaneja askellajit läpi ja ilokseni huomasin, että tasaisuus säilyi myös ilman gramaaneja. Pidän ratsastuskerrat lyhyehköinä noin neljänkymmenen minuutin treeneinä, koska onhan tämä ravurille melkoinen kulttuurishokki. "Pieni" lämppäri on vaan niin kovakuntoinen, ettei tälläinen treeni tunnu missään, se on enemmänkin aivotyöskentelyä. Sirkku otti myös videopätkiä ja ne kokoan ensi postaukseen koosteeksi, nyt minulla ei ole aikaa siihen.


Koulutreenien jälkeen olen tehnyt aina jotain josta Elli tykkää. Joko hypännyt muutaman pikkuhypyn tai käynyt toisella pellolla laukkailemassa rennosti. Haluan lopettaa ratsastuskerrat johonkin hauskaan. Eilen otin muutaman hypyn ja täytyy kyllä todeta tuon kouluratsastuksen kannattavuus myös esteillä. Nyt E ylläpitää laukkaa paljon paremmin, eikä räpiköi esteelle. Jos askel ei sovi, pystyn lyhentämään laukkaa ja selvittämään tilanteen.


Elli on aivan true esteratsu mielestään ja sillä on aina yhtä ihana hypätä. Odotankin lauantaita innolla kun olemme koko porukka (lue: myös Ollin kanssa) lähdössä maneesille hyppäämään. Huomenna menen ratsastamaan ihan vieraalla ponilla, joten yritän tulla jossain välissä kiireiden keskellä postailemaan tänne teillekkin. Hyvää torstai iltaa kaikille ja onnea kaikille niille, jotka ovat minun tavoin kirjoittamassa äidinkieltä yo-kokeessa.


4.2.2014

Kuulumisia ja puhelinkuvia


pieniä asioita meidän elämästä
Tähän bloggaajaan iski jonkinsortin kevätflunssa, joten vietän aikaani peiton alla ja suurkulutan nenäliinoja.

Uusia kuvia ei tällä hetkellä ole, joten ajattelin tyhjentää puhelintani, jolla napsin välillä kuvia. Koska kuvat ovat puhelinlaatuisia, pidän niiden koot pieninä, klikatkaa kuvaa niin näätte ne isompina.
Toivottavasti tämä flunssa menisi nopeasti ohi, niin pääsisi taas kunnolla treenaamaan heppojen kanssa. Olen ollut nyt kolme päivää pois hevosen selästä ja se tuntuu oikeasti oudolta, tahtoo jo takaisin satulaan!


Olen alkanut ratsastamaan Ellillä ahkerammin, vähintään kerran viikkoon. Ollaan panostettu kunnolla kouluratsastukseen.

Tässä on Ollin yksi hassu piirre, aina iltaruokien jälkeen sen täytyy nuolla jotakin....


Diva söpösteli karsinassaan!


Piti kokeilla....arvatkaa monta kertaa putosin!? :D


Tässä on yksi Sennin pennuista-Östen.
Kävimme tiilitehtaalla pentunäyttelyssä ja mukaan tarttui Rop sekä Kp!


Eräänä päivänä oli hauska valoilmiö taivaalla



Toinen näkökulma asiaan, älyttömän hauskaa!

Kuuraponi

Kävin katsomassa söpöä koiranpentua

Diva kauneusunillaan

Ponien raspaus & rokotuspäivä. Poni tarvitsi tupla rauhoittavat...

Kävin myös Lillillä maastossa yksi päivä

Ja itse bloggaajasta tuore kuva!
Viime postauksiin on tullut kivasti kommentteja, kiitos siitä lukijat! Ne piristävät ainakin kyseisen bloggaajan elämää huimasti ja saa panostamaan blogiin entistä enemmän. Jatkakaa samaan malliin!
Kun blogiin on rekisteröitynyt 100 lukijaa (5 puuttuu vielä) teen jonkun isomman erikoispostauksen :)

P.S. Lauantaihin asti on aikaa osallistua bannerikilpailuun! KLIK!